Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Muutama miljardi sinne ja tuonne

Suomi menettää miljardeja euroja, jotka on lainattu Kreikkaan. Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila sanoo kahdesta miljardista eurosta, että "Kyllä ne sinne näyttävät jäävän, mutta ei se ole iso asia suomalaiselle yhteiskunnalle".

Lausuma on mielenkintoinen. Heinolan reumasairaala jouduttiin sulkemaan pari vuotta sitten, kun sen pelastamiseen ei löytynyt tarvittavaa kahta miljoonaa euroa. Siis tuhannesosaa siitä, mitä ensialkuun menetetään Kreikan eurokriisissä.

Nuorten mielenterveyspalvelujen kuntoon laittamiseen tai kunnollisen vanhustentenhoidon turvaamiseen ei löydy riittävästi rahaa. Jne. Mutta miljardit eurot lentävät sinne ja tuonne.

Suomalaisten kansallisvarallisuutta on hävitetty EU-aikana hirvittävä määrä. Valtion, siis suomalaisten omistamia yrityksiä on myyty alihintaan lähinnä ulkomaisille sijoittajille. Suomalaisten tappiot ovat kymmeniä miljardeja euroja.

Yksi törkeimpiä polkumyyntejä tapahtui, kun edellinen hallitus myi valtion osuuden Kemira-Agrosta norjalaiselle Yaralle. Valtio sai 200 miljoonaa. Myydyn omaisuuden nykyarvoksi on yleisesti esitetty useita miljardeja euroja.

Myynnistä vastannut nykyinen elenkeinoministeri Häkämies kummastelee nyt myynnistä syntynyttä arvostelua. Ministeri sanoo, että "- Jos puhutaan miljardeista, niin kai kaivoksen avaaminen olisi meillä edennyt, että jotain siinä yhtälössä on pielessä".

Jotain on todella pahasti pielessä. Ministerin selitys on kevyt. Voisiko ministeri kertoa, mikä on Yaralle myydyn avaamattoman Soklin fosfaattiesiintymän todellinen arvo?

Ministeri pitää jälkiviisautena viime aikojen arvostelua siitä, että hyöty Suomen luonnonvaroista valuu ulkomaille. Ensinnäkin hyötyjen valuminen ulkomaille on totta. Toiseksi jotkut ovat varoittaneet kansallisvarallisuuden hävittämisestä jo monien vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Julkisuudessa näitä varoituksia ei liiemmin ole nähty, mutta se tuskin on niiden esittäjien vika.

Suomen nykytila on hyvin huolestuttava. Valtiovalta lisää toimillaan eriarvoisuutta ja samalla hävittää maan taloudellista pohjaa. Nykyisen politiikan romahdus on tulossa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Oliko Suomen Keskusta tekemässä päätöstä Kemira-Agron myymisestä norjalaisille? Jos oli, niin kyllä on mittavat vahingot Keskustankin hallitustaipaleelta kertynyt veronmaksajillemme.

Jarmo Makkonen

Häkämiehen vastaus oli todella ylimielinen ja osoitti ettei Kokoomus välitä miten Suomella menee kunhan itsellä menee lujaa.

Käyttäjän Sweep kuva
Kai Samanen

Olet erinomaisen oikeassa Heinolan reumasairaalan tapauksessa. Se on kokoomuksen akilleen kantapää ja kertoo siitä oikeastaan kaiken. Kovasta ideologiasta. Kaiken arvokkaan uhraamisesta rahalle.

Kokoomus on konsulttien talutusnuorassa.Omaa viisautta siellä ei ole ollut pitkään aikaan. Siksi hyökkäys on paras puolustus- käyttäytyminen tulee kuin automaatista.

Kokoomusta kun seuraa ja analysoi todella tarkkaan niin huomaa helposti millaisista ihmisressukoista oikeesti on kysymys. Sitä voi vain ihmetellä miten nämä persoonallisuushäiriöiset narsistit ovat asemaansa päässeet traumojensa läpi muita hyväksikäyttämään.

Tehkääpä koe. Katsokaa,tutkikaa,arvioikaa ja miettikää joitain tiettyjä kokoomuslaisia ja heidän tyypillistä äänestäjäänsä. Aivan. Eikö ole hämmästyttävää millaisista ihmisistä todellisuudessa on kyse. Kammottavaa on ihmisen itsekkyys ja ahneus.

Olli Pusa

Asiaa ei voi ymmärtää muuten, kuin että nyt keskeiset vallassa olevat poliitikot:

1) Ovat pelkästään joide rahoittajien ja lobbarien juoksupoikia, joide tehtävänä on tehdä heille palveluksia.

2) Eivät ymmärrä mitään suuremmista taloudellista kysymyksistä. Suurin summa jonka he kykenevät ymmärtämään, on kalliin omakotitalon hinta. Kaikki muu on vain lukuja, joilla ei ole väliä.

Lauri Korhonen

Koulut homehtuvat käsiin;

HUS:n lastensairaala lahoaa pystyyn;

Tiet pääteitä myöten surkeassa kunnossa;

PV:n säästötalkoot;

Kunnat hätää kärsimässä pienenevien verotulojen kanssa;

Nuorison (eikä pelkästään) mielenterveys järkkyy.

Että mitäs me muutamalla miljardilla eurolla. Parempi nekin pankkiireilla ja pelureilla.

EU on vissiin hyvä sijoitus kun se tuottaa aina. Toisille hyvää toisille pahaa...

Petteri Sahinjoki

Esitän muutaman teknisen pointin. Nämä ovat omia kiteytyksiäni/näkemyksiäni, ja tavallaan saman asian pyörittelyä.

- Tämä euron velkakriisi kiteytyy tietyillä alueilla enimmälteen asuntokuplaan ja sen puhkeamiseen. Esimerkkinä vaikkapa Espanja ja Irlanti ja USA. Myös entisissä itä-euroopan maissa asuntokupla on jo puhjennut. Tästä vaan ei puhuta julkisissa tiedotusvälineissä.

- Myös USA:ssa tämä pankkimylläkkä sai alkunsa asuntojen hintaromahduksesta 2007-2008. Puhuttiin sub-prime kriisistä.

- Kaikenmaailman euron pelastuspaketeilla ja tukimekanismeilla esim. ERVV , eli veronmaksajien antamalla pankkituella maksetaan näitä asuntojen hintakuplan, ja valtiovelkakirjojen hintakuplan puhkeamisesta aiheituneita luottotappioita.

- Näiden luottotappioiden periminen yhteiskuntien verotuloista on mielestäni hyvin kyseenalaista. Koska nämä BIS:n alaiset yksityiset liikepankit toimivat täysin ilman moraalia myöntäessään luottoja.
Lisää eurorahajärjestelmän toiminnasta oheisessa tutkielmassa.
https://docs.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMH...

- Velkaa eli rahaa ei ole siis tehty tyhjästä juuri mihinkään hyödylliseen. Ainoastaan jo olemassa olevia "assetteja" eli omaisuusarvoja on kasvatettu.
Sellainen pitäisi kieltää kokonaan. Se on keinottelua ihmisten hyvinvoinnilla.

- Myös euron pelastuspaketit ja muut tukitoimet ovat menneet johonkin muuhun kuin reaalitalouteen. Mihin? Tätäkin keinottelua veronmaksaja maksaa.
Nämä pankkien pelastuspaketit ja tämänhetkiset valtioiden lainahuutokaupat, ovat pelkkää teatteria. Se raha ei tule "sijoittajilta", eikä "markkinoilta". Useiden poliitikkojemme ja asiantuntija lausuntojen puhe "markkinoiden rauhoittelusta" on siis myös pelkkää teatteria.

- Perustan tämän asuntokupla -viittauksen sille. Että mielestäni asuntovelalliset, ovat tässä velkaantumisessa tavallaan ravintoketjun loppupäässä. Palkat seuraavat asuntojen hintoja ja velanhoitokustannuksien hintaa.
Siksi työt valuvat halvemman kustannustason maihin. Yksityisektorin, erityisesti työikäisten ihmisten huimat velkamäärät ovat merkittävä tekijä työn kustannuksissa. Jossain maissa aasian alueella, yksityisektori, ei ole näin velkaantunut kuin länsimaissa. Velkasaturaatio ei ole siellä siis vielä toteutunut. Rahaa tyhjästä luova heinäsirkkaparvi on siis siirtynyt jo paremmille pelloille, koska tämä euroalue on jo kaluttu tyhjäksi. Palkkojen alentaminen täällä länsimaissa johtaa pankkien konkursseihin ja entistä pahempaan velkakriisiin.

- Lisäksi tämä velkakriisi on selkeästi tahallaan aiheutettu. EKP:n ohjauskorko on tavallaan pelkkä hana, jonka avulla säädellään väistämättömän, eli velkasaturaation tulemista. Eli säädellään sitä milloin velkavati on täynnä. Tällähetkellä siis lainanhoitokustannukset "syövät" useissa länsimaissa jo liikaa elämiseen jäävästä rahasta.
Tästä esimerkkinä annettakoon vaikkapa se fakta, että Ruotsissakin jo suosituin asuntolainan hoitomuoto on lyhennysvapaa.
http://euroetana.blogspot.com/2012/03/kotitalouksi...

Toimituksen poiminnat