Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Suomi ei ole enää itsenäinen – entä sitten?

EU:n parlamenttivaaleihin on aikaa kolme kuukautta. Vaaleja edeltävä aika tarjoaa mahdollisuuden keskusteluun Suomen ja EU:n suhteesta. Toivottavaa on, että erilaisia vaihtoehtoja Suomen tulevaisuudesta esitetään ja niistä myös keskustellaan julkisuudessa.

Kohtuullisen hyvä lähtökohta tulevaisuuden miettimiselle on tarkastella sitä, missä nyt ollaan. Siitä, missä nyt ollaan, voidaan olla eri mieltä – ja varmasti ollaankin – mutta siksi olisikin tärkeää keskustella asiasta niin, että kansalaiset voisivat olla keskustelussa mukana ja tietoisia eri näkemyksistä.

Lienee nimittäin niin, että mitään kestävää yhteiskunnallista kehitystä ei saada aikaan, ellei sallita erilaisten näkemysten esittämistä siten, että ne kuuluvat kaikkien korvin. Nykyinen talousjärjestelmän kriisi on tästä varoittavana esimerkkinä.

Mikä on siis Suomen asema Euroopassa ja maailmassa v.2009? Voisi lähteä vaikka siitä, että Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä. Tämä tapahtui, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin v. 1995 alusta.

Kun asiasta on toisenlaisiakin näkemyksiä, perustelen mitä tarkoitan valtiollisella itsenäisyydellä. Tarkoitan sitä, että itsenäisellä valtiolla on ainakin oma, muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, tuohon lainsäädäntöön tukeutuva itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka. Nämä Suomi saavutti itsenäistyessään v. 1917 ja ne Suomi menetti EU-liitoksessa.

Entä sitten? Jos ja kun tämä lähtötilanne tunnustetaan, voidaan miettiä tulevaisuuden vaihtoehtoja todellisuuspohjalta. Nyt, kun julkisuudessa eletään siinä harhassa, että Suomi on edelleen itsenäinen, on tulevaisuuden rakentaminen hapuilua pimeässä. Kyse on paljon enemmästä kuin itsenäisyyspäivän juhlien uudelleen nimeämisestä.

Itsenäisyyspuolue osallistuu EU-vaaleihin tuodakseen esille mm. sen, että suuriin tämän hetkisiin ja tulevaisuuden haasteisiin vastaaminen edellyttää maamme itsenäisyyden palauttamista, siis eroamista EU:sta. Tarvitaan aitoa kansainvälistä yhteistyötä nykyisten kansainvälisten alistussuhteiden tilalle ja tarvitaan puitteet, joissa demokratia, kansanvalta voi toimia. Ne puitteet ovat itsenäisyydessä. Itsenäisyys siis turvaa tulevaisuuden.

Kun keskeisiä käsitteitä, kuten demokratia ja itsenäisyys nykyään käytetään ties missä merkityksessä, olisi hyvä vaatia niiden käyttäjiä kertomaan, mitä he niillä tarkoittavat. Itse tarkoitan demokratialla sitä, että kansan enemmistön mielipide muotoutuu poliittisiksi  päätöksiksi. Demokratia on sitä, että annetaan kansan päättää, ei sitä että se saadaan päättämään jostakin. Demokratian toteutuminen edellyttää avointa julkista keskustelua ja reiluja vaaleja ja mieluiten kansalaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia, mm. sitovia kansanäänestyksiä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

jaripi (nimimerkki)

Oma lippu ja muut kansalliset symbolit,oma raha,oma ulkopolitiikka,oma,riippumaton oikeuslaitos,,,Osa meni EU;n myötä,mutta eniten on mennyt talouden päätäntävaltaa,Nokialle ja muille kansainvälisille suuryrityksille!
Silti koen asuvani itsenäisessä suomessa,niinkauan kuin emme ole sotilaallisesti alistettuna suurvaltojen vasaran(ja sirpin)alle,,,,!

Käyttäjän anttipesonen kuva
Antti Pesonen

"mutta eniten on mennyt talouden päätäntävaltaa,Nokialle ja muille kansainvälisille suuryrityksille!"
-Nokian entinen pääjohtaja Jorma Ollila on nykyisin mm. ERT-ryhmän puheenjohtaja. ERT (European Round Table) koostuu eurooppalaisten suuryritysten johtajista. ERT:n käsialaa on mm. ns. neljän vapuden oppi,
joka 1980-luvulla esiteltiin silloisen EY:n ideana.
Suuryritysten kannalta tärkein "vapaus" eli pääomien liikkeiden vapaus on kirjattu EU:n perussopimukseen niin, että "jäsenvaltiot eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin".
EU on yhtäältä suurten jäsenmaiden ja toisaalta suuryritysten ohjaama rakennelma.

"Silti koen asuvani itsenäisessä suomessa,niinkauan kuin emme ole sotilaallisesti alistettuna suurvaltojen vasaran(ja sirpin)alle,,,,!"
-Meillä kaikilla on oma kokemustodellisuutemme.
Onhan meillä niitäkin - presidenttejä myöten - jotka sanovat, että EU-jäsenyys on lisännyt Suomen itsenäisyyttä.

EU on yhdenlainen suurvaltarakennelma. Ei näy sirppiä eikä vasaraa, mutta monet tuntevat ja näkevät silti alistamisen todeksi. Kaikki unionin lainsäädäntö on Suomen lakien yläpuolella. Eduskunta on velvollinen säätämään sellaiset lait, jotka EU:n direktiiveissä määrätään.
Jotakin muutosta aikaisempaan ovat huomanneet myös Suomen nykyiset vallanpitäjät, kun eivät antaneet kansalaisille mahdollisuutta äänestää EU:n perustuslaista eivätkä sallineet siitä julkista keskustelua esim. viime eduskuntavaalikampanjan aikaan.

Viisas mies (nimimerkki)

Eipä Suomi oo itsenäinen eikä edes yhtenäinen, sen sai aikaan tämä porvarihallituksen tyyli jakaa hyvää vain rikkaille ja porkkanaa duunareille ja köyhille, viimeksi tämä eläkeleikkaus.

Itsenäsyyden rippeet menevät kun liitytään Natoon ja meistä tulee USA:n vasallivaltio, jo nyt tyhmät suomalaiset lisäävät panostuksia Nato-operaatioihin ja kohta tuodaan jengiä sinkkiarkuissa, mutt mitäs siitä pääasia että meillä on hyvät bileet ja valkoiset hampaat jne... jep jep

Matti Pulli

Toisaalta taas, milloin Suomi edes on ollut itsenäinen?

EU:sta tulisi erota, jos kehitystä parempaan ei tapahdu. Ja kun tällaista ei ikinä tule tapahtumaan, ero on ainoa vaihtoehto.

suslov (nimimerkki)

3>tuo nyt on pelkkää vasuripelottelua: ei tanska,norja,etc ole menettäneet itsenäisyyttään naton myötä !
Afganistanissa pitääkin olla turvaamassa vaaleja,mutta eiväthän kommunistit sitä kaunaltaan ja katkeruudeltaan näe,,,!

Markus Räsänen (nimimerkki)

Entä sitten?
Minä suosittelen eroa tästä unionista.

Riku Salminen

Talouden kansainvälistyminen on tuonut vain velkarahalle ja valtion omaisuuden myynnille perustuvaa kuviteltua vaurautta. Finanssidiktatuuri alkaa olla tosiasia.

R.von Rims (nimimerkki)

Pienten valtioiden intressi EU:ssa on itsenäisten valtioiden yhteistyö eikä liittovaltio. Miksi suuret puolueet eivät aja tätä ?

Afganistaniin meno on järjetöntä,koska rotatkin jättävät hukkuvan laivan. Haloska haluaa ilmeisesti päästä Valkoiseen Taloon tapaamaan mustaa Barakkia. Hintana tästä voi olla muutaman sotilaan henki. Kannattaako ?

vieras (nimimerkki)

Oletetaanpa että Suomi ei kuuluisi EU:n ja olisi siis joidenkin milestä vasta sitten itsenäinen, mitä tästä sitten seuraisi:
- Suomi voisi käyttää itsenäistä asemaansa neuvotellakseen kunnolliset yhteistyösopimukset muiden kanssa (kyllähän toki 5 miljoonan asukkaan erittäin rikkaalla valtiolla on mahdollisuus "sanella" paremmat sopimusehdot kuin U:n jäsenenä)
- Oma valuutta toisi vakautta finanssiasioiden hoitoon (kuten nyt esimerkiksi naapurimme Ruotsi on käytännössä osoittanut)

ihan näin joo

Käyttäjän anttipesonen kuva
Antti Pesonen

Vieraalle: Väestöltään pienellä Suomella ei tietenkään ole mahdollisuuksia sanelupolitiikkaan kansainvälisissä suhteissa. EU:n ulkopuolella olevalla itsenäisellä Suomella olisi kuitenkin mahdollisuus aidosti neuvotella kansainvälisistä sopimuksista ja jättää huonot sopimukset tekemättä.
EU-Suomi voi kyllä neuvotella muiden EU-maiden kanssa siitä, mikä on EU:n kanta. Siihen EU:n kantaan Suomi nyt joutuu alistumaan, olipa se kannaltamme miten huono tahansa. Tilanne pahenee vielä jos ja kun EU:n perustuslain (Lissabonin sopimuksen) määräämät määräenemmistöpäätökset otetaan käyttöön.

"Oma valuutta toisi vakautta finanssiasioiden hoitoon". Oma valuutta ja itsenäinen päätösvalta eivät estä typeryyksien tekemistä. Se nähdään pienen Islannin ja suuren USA:n tilanteesta. Oma valuutta ja itsenäinen päätösvalta kuitenkin tarvitaan, jotta voitaisiin rakentaa omaa taloutta ja yhteiskuntaa.
Ruotsi, jolla on oma kelluva valuutta, kruunu, hyötyy suhteessa Suomeen siitä, että kruunu on heikentynyt suhteessa euroon.

Suomeen tuodaan Ruotsista mm. puutavaraa, maitoa ja lihaa, joista Suomessa ei ole pulaa. Suomen viennin muutenkin suuret vaikeudet ovat kasvaneet liian kalliin euron takia. Se lisää työttömyyttä Suomessa.

Jos suuri valuutta-alue olisi pelastava tekijä Suomelle, voi kysyä, miksi suomalaiset halusivat ja saivat oman rahan 1860-luvulla, kun olimme osa suurta valuutta-aluetta ja keisarillista Venäjää.

jussi vaarala (nimimerkki)

Jollekin jossakin vaiheessa heitin että Itsenäisyyspuolueelle olisi eduksi kaksi asiaa:

- luopuisi absoluuttisesta eu:n vastustamisesta
- muuttaisi nimensä ja sisältönsä myös Itsenäisen ajattelun puolueeksi.

Mutta mitään ei tapahtunut - niinpä minua huvittaa suuresti ajatus saada aikaan liike ja ehkäpä puoluekin nimeltään Eettis-realistinen sivistyspuolue jossa tuo itsenäinen ajattelu on kerrassaan ydinasioita.

Eikös olekin Antti kiva että luodaan poliittisten aatteiden kentälle tämmöisiä hauskoja sivutuulia.

jussi vaarala (nimimerkki)

Tuoeu:n yksioikoinen vastustaminen jättää teidät niinsanotusti historian lehdellä soittelemaan - enkä taida asiaa paremmin enää sanoa

Käyttäjän anttipesonen kuva
Antti Pesonen

Kiitos Jussi kommneteista. Itsenäisyyspuolueen olemukseen kuuluu sekä vaatimus Suomen itsenäisyyden palauttamisesta että ihmisten itsenäisyyden kannattaminen. Puolueen nimeä ei ole mielestäni syytäkään muuttaa.
Itsenäisen ajattelun kannattamisen pitäisi olla selvää muutenkin.

On sekä kiva että tärkeää, että ihmiset ajettelevat itse ja myös toimivat oikeaksi kokemisensa ajatusten puolesta.

Jos tarkkoja ollaan, niin Itsenäisyyspuolueen ydinajatus ei ole EU:n vastustaminen. EU:hun ei paljon voi vastustamalla vaikuttaa. Sen sijaan Suomen EU-jäsenyyttä Itsenäisyyspuolue vastustaa voimakkaasti. Toisin sanoen IPU on itsenäisyysmyönteinen puolue.
Suomen tulevaisuus on tältäkin osin suomalaisten itsensä käsissä.

"Tuoeu:n yksioikoinen vastustaminen jättää teidät niinsanotusti historian lehdellä soittelemaan"
-Viittaan edelliseen ja rohkenen väittää, että erehdyt pahemman kerran, jos tarkoitat sitä, että suomalaiset alistuvat pitkän päälle EU:n alamaisiksi.

Jos luet ajatuksella Itsenäisyyspuolueen ohjelmat, voit ehkä todeta, että eettis-realistinen sivityspuolue on jo olemassa : )

Toimituksen poiminnat