Sotahullujen hullut päivät

IKL-museon pyörittäjänä tunnettu
kokoomuksen eurovaaliehdokas Kai Pöntinen haluaa – kuten puolueensakin – Suomen
liittyvän Natoon. Pöntinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissa: ”Haloo,
kuuletteko vielä siellä Natossa? Tuolta rajan takaa kuuluu kauhee moottoreiden
jylinä, panssareita lämmittelevät, niin että josko muutaman hävittäjälaivueen
lähettäisitte ensialkuun. Laittakaa niitä Hornetteja, ne kun ovat Sa-int
-yhteensopivia. Pistäkää sitten ensi viikolla lisää jos eivät näillä tokene”.

Luuleeko Pöntinen että kyse on
videopelistä?

The Economist -lehdessä kirjoittaa
Tyler Cowen otsikolla ”Tämä ei ole peliteoria” Michael Ben-Gadin
arvioista. Professori Ben-Gad London City -yliopistosta on tutkinut hallitusten
pitkän ajan lupausten luotettavuutta. Hän kyseenalaistaa Naton sitoutumisen
yhteiseen puolustukseen ja kysyy mitä tapahtuisi, jos Venäjän joukot ylittäisivät
Viron rajan ja valtaisivat Narvan kaupungin.

”Lähtisivätkö USA ja
Länsi-Eurooppa todella sotaan Venäjää vastaan puolustaakseen Viron alueellista
koskemattomuutta? Mielestäni Virolla on syytä huoleen”, Ben-Gad sanoo.

Naton peruskirjan 5. artiklan mukaan
hyökkäys yhtä jäsenmaata vastaan on hyökkäys kaikkia vastaan. Tämän on arveltu
toimivan pidäkkeenä, oletettavasti 
Venäjä (tai mikä tahansa) ei halua sotaan Naton yhtynyttä voimaa
vastaan. Mutta jotta pidäke toimisi, sen on oltava uskottava. Peliteoria
esittää, että Naton uhka todennäköisesti ei sitä ole.

Ongelma Naton pitäessä kiinni
yhteisen puolustamisen lupauksestaan ja suuren sotavoiman käytöstä Venäjää
vastaan on siinä, että tämän toiminnan ”tuotto” Natolle on hyvin
kielteinen. Tavanomaisin asein käytävä kolmas maailmansota on parhaiden vaihtoehtojen
joukossa, ja ydinsota huonoimpien.

 Sen sijaan ”tuotto”
päätöksestä olla hyökkäämättä Venäjää vastaan ovat pienet haitat Natolle
(toisin kuin Virolle, Latvialle, Liettualle ja ehkä Puolalle). On vaikea
kuvitella keskeisten Nato-maiden hallitusten vaarantavan tuhansien, kenties
miljoonien kansalaistensa hengen Viron alueen koskemattomuuden takia. Näin siis
sanoo professori Ben-Gad.

 Tätä on syytä pohtia Nato-hurmassa
elävien ja kaikkien muidenkin suomalaisten.

Suomen tärkein ulko- ja
turvallisuuspoliittinen kysymys on edelleen maamme suhde Venäjään, joka ainakin
suhteessa Suomeen on suurvalta. Pitää kysyä nojaako Suomen suhde Venäjään
voimaan vai taitoon. Jos sen katsotaan nojaavan voimaan, tuota voimaa on
haettava jostakin Suomen ulkopuolelta. Ja silloin on mietittävä mitä professori
Ben-Gad sanoi.

Kestävä ratkaisu Suomen ja Venäjän
suhteisiin on niiden rakentaminen diplomatian, hyvien suhteiden ja Suomen
puolueettomuuspolitiikan varaan.

Missä on median vastuu siitä, että
Suomen olemassaolon kannalta keskeisiä kysymyksiä pohdittaisiin nykyistä
laajemmin? Miksi julkisessa keskustelussa ei näy sitä vaihtoehtoa, että Suomi
voi siirtyä puolueettomuuspolitiikkaan ja pysyä suurvaltojen ristiriitojen
ulkopuolella? Johtuuko tämä siitä, että puolueettomuuteen tarvitaan
itsenäisyyden palauttaminen EU:sta irtautumalla ja tämä asia on liian kipeä
EU-Suomen vallanpitäjille?

Pienen Suomen kannalta uhopolitiikka
Venäjän suuntaan on vastuuttominta mitä voi kuvitella. Äänestäjillä on oikeus
tietää kaikkien puolueiden selkeät Nato- ja EU-kannat. Itsenäisyyspuolue torjuu
Nato-jäsenyyden ja haluaa Suomen ulos EU:sta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu