Euro on tullut kalliiksi – Suomi tarvitsee oman rahan

 Euron käyttöönotosta päätettiin Suomessa merkillisellä tavalla. Eduskunta päätti marraskuussa 1994 Suomen liittämisestä Euroopan unioniin 2/3 enemmistöllä. Eduskunta liitti jäsenyyspäätökseen ponnen – päätöslauselman – jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

Tuota lakiesitystä ei ole koskaan eduskuntaan tuotu. Markan käytöstä luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia.

Euroon siirtymisestä päätettiin v. 1998 eduskunnan yksinkertaisella (!) enemmistöllä. Päätös tehtiin samalla kun eduskunta äänesti hallituksen luottamuksesta. Silloinen pääministeri Paavo Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö olivat keskeiset henkilöt. Heidän mukaansa päätös euroon siirtymisestä oli tehty jo marraskuussa 1994 – vaikka tuolloin eduskunta erikseen päätti, että europäätös tehdään myöhemmin!

Europäätöksen aikaan tehtyjen kyselyjen mukaan enemmistö suomalaisista olisi halunnut kansanäänestyksen markasta luopumisesta ja enemmistö olisi myös torjunut euron. Kansanäänestystä ei järjestetty, toisin kuin Ruotsissa ja Tanskassa, joissa kansalaiset äänestivät oman rahan puolesta. Nyt Suomi on Pohjoismaista ainoa omasta rahastaan luopunut euromaa.

Europäätöstä v. 1998 tehtäessä Suomen perustuslakiin oli kirjattu, että "Suomen rahayksikkö on markka". Samaan perustuslakiin oli kirjattu, että perustuslain muuttaminen kiireellisenä – eli ilman kahden päätöksen välillä pidettäviä eduskuntavaaleja – vaatii 5/6 enemmistön. Tästä huolimatta päätös markasta luopumisesta ja euroon siirtymisestä tehtiin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Perustuslakia muutettiin myöhemmin sellaiseksi, että siinä ei enää mainita mitään Suomessa käytettävästä rahasta.

Kaiken tämän on eduskunta itse, sen perustuslakivaliokunta todennut lailliseksi. Pukki on kaalimaan vartijana, kun maasta puuttuu puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin.

Oma lukunsa on, että eduskunnalla ei ollut laillista oikeutta luovuttaa perustuslain mukaan Suomen kansalle kuuluvaa ylintä valtaa ja eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa EU:lle. Tätä päätös EU:hun liittymisestä kuitenkin merkitsi.

Euro ja EU-jäsenyys ovat siis tulleet Suomelle kalliiksi demokratian ja laillisuuden kannalta. Perustuslaki on poljettu maan rakoon, kun sitä on rikottu ja tulkittu mielivaltaisesti. Demokratia on muutettu näennäisdemokratiaksi. Kansalaisten valitsemista edustajista suuri osa samaistuu enemmän taloudelliseen eliittiin – EU:n taustavoimiin – kuin äänestäjiinsä.

Suomi saatettiin "eurokuntoon" Lipposen hallitusten aikana 1990-luvun lopulla. Suomen piti täyttää EU:n talous- ja rahaliiton, EMU:n lähentymiskriteerit. Yksi niistä oli julkisen talouden velkaantumisaste, jonka piti olla alle 60 prosenttia kokonaistuotannosta.

Suomi täytti kaikki vaatimukset toisin kuin esim. Italia ja Belgia, Kreikasta puhumattakaan. Euro oli ja on poliittinen hanke. Se piti saada pystyyn. Jos lähentymiskriteereistä olisi pidetty kiinni, euroaluetta ei olisi saatu kasaan. Turhaan ei saksalaislehdissä iloittu Suomen EU-jäsenyyttä suurilla otsikoilla "Tervetuloa maksajat!" Suomalaiset ovat toden totta maksaneet.

Suomessa eurokunto saavutettiin mm. leikkaamalla valtion kunnille maksamat valtionosuudet puoleen. Tämän lisäksi kunnille siirrettiin uusia tehtäviä. Valtio vetäytyi rahoitusvastuustaan. Seurauksena oli kuntien rahoituskriisi sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan jatkuva leikkaaminen. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvoivat voimakkaasti. Kunnat korottivat pakon edessä veroprosenttejaan ja erilaisia maksuja samalla kun valtiovalta toteutti EU:n ohjaamaa politiikkaa ja myi valtion omaisuutta pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille.

Euro kallistui alkutaipaleellaan jopa 90 prosenttia suhteessa muihin valuuttoihin. Tämä oli myrkkyä Suomen viennille ja vaikeutti myös kotimarkkinoilla toimivien yritysten asemaa kun tuonti oli edullista.

Kun valuutan arvoon ei ole voitu vaikuttaa, on jousto tapahtunut työttömyyden lisääntymisenä sekä työn ja tuotannon siirtymisenä euroalueen ulkopuolelle. Virallisen propagandan mukaan euro kuitenkin on tuonut vakautta.

Nyt Suomelle ja suomalaisille erittäin kalliiksi käyneen politiikan tekijät sanovat, että markan paluu tulisi kalliiksi. Tosiasiassa oma raha on välttämätön väline oman talouden rakentamiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen.

Euron hyödyksi kerrotaan alhaiset korot ja vedotaan 1990-luvun alun laman aikaisiin korkeisiin korkoihin. Kertomatta jää, että tuo lama johtui valmistautumisesta EU-jäsenyyteen ja sen vaatimasta pääomasiirtojen vapauttamisesta. Kun verrataan korkotasoa vv. 1960-1985, olivat todelliset korot tuolloin yhtä alhaalla kuin euroaikana.

EU:n ja euron epäonnistumisen yksi syy on siinä kenen ehdoilla päätöksiä tehdään. Niitä tehdään suurteollisuuden ja -sijoittajien ehdoilla. EU on suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama harvainvalta. Se ei ole rauhan ja hyvinvoinnin tae vaan ruutitynnyri.

Koko nykyinen talousjärjestelmä on vakavassa kriisissä. Perussyitä tähän ovat pääomasiirtojen vapauttaminen, joka on johtanut ennennäkemättömään pääomien keskittymiseen ja massiivinen velan määrä. Järjestelmä on kuin valtava pyramidihuijaus, joka toimii niin kauan kun siihen syötetään uutta rahaa. Tämä uusi raha on velkaa, jota voidaan maksaa vain uudella velalla. Edessä on joko vapaaehtoinen tai pakollinen muutos.

Demokratian alennustila, nykyisen talousjärjestelmän kriisi ja eurokriisi liittyvät toisiinsa. Niinpä kestävät ratkaisut näihin kriiseihin liittyvät myös toisiinsa. Aitoa demokratiaa on vahvistettava tavoitteena sitovat kansanäänestykset. Valtioiden alistussuhteet harvainvaltaisiin rakenteisiin on purettava. Valtiollinen itsenäisyys on syytä nähdä aidon demokratian perustana.

Suomi tarvitsee oman taloutensa ja hyvinvoinnin rakentamiseen oman rahan ja valtiollisen itsenäisyyden. EU ja euro ovat ongelmia. Ratkaisu on niistä eroaminen.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu