Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Hyvinvointi tuhotaan hyvillä tarinoilla

 

Kukapa voisi vastustaa vapautta ja verojen alentamista? Liikenneministerin esittelemä uudistus alentaisi uusien autojen hintaa tuhansilla tai kymmenillä tuhansilla euroilla. Polttoaineverojen ja autojen käyttömaksujen alennukset mukaan lukien verotulojen menetykset olisivat laskelmien mukaan n. 1600 miljoonaa euroa.

Verojen tilalle on tulossa tienkäyttöoikeuteen perustuvia maksuja. Näyttää selvältä, että vanhoilla autoilla ajavat – siis pienituloiset – joutuisivat maksamaan entistä enemmän.

Äärimmäistä ahneutta on puolusteltu sillä, että rikkaiden pöydiltä tippuu muruja köyhillekin. Samantapainen ajatus löytyy autokannan paranemisen tuomasta parempien autojen valumisesta vuosien saatossa pienituloistenkin käyttöön.

On mahdollista, että tämän mullistavan esityksen kohussa menee kuin ohimennen läpi ministerin kaavailema liikenneverkon yhtiöittäminen. Kansallisomaisuuden yhtiöittämiset ovat aiemmin ennakoineet niiden myyntiä kansainvälisille sijoittajille.   

Sama julkisten palvelujen yhtiöittäminen on käsillä sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistuksen, soten kohdalla.

Pohjoismainen hyvinvointimalli on ollut kestävä. Siitä on vielä paljon jäljellä parinkymmenen vuoden leikkausten ja kansallisomaisuuden polkumyyntien jälkeenkin.  

Aiemmin pyrittiin siihen, että hyvinvointi ”nousee matalimpaankin majaan”, kuten eräs valtiomies 1960-luvulla linjasi. Ajateltiin, että jos rakennetaan tie yhdelle, se on rakennettava kaikille. Kyse oli yhteisvastuusta. Sen toteuttamista edisti silloin sosialismin pelko. Pohjoismaihin luotiin hyvinvointiyhteiskunnat, joissa markkinataloutta säädeltiin.

Nyt on toisin. Sosialismia ei ole tarvinnut enää pelätä. Hyvinvointia on tuhottu hyvillä tarinoilla. Äärimmäistä ahneutta ja verojen kiertämistä on laillistettu vapauden nimissä. Markkinoiden vapaus on kaunis kielikuva. Tulokset tosin muistuttavat ketun vapautta kanatarhassa.

Veronalennukset ovat suosittuja. Toisaalta ne ovat verotulojen menetyksiä. Kun veroja paljon alennetaan, todetaan että rahat eivät riitä vaikkapa tulonsiirtoihin tai julkisiin palveluihin. Niinpä niitä on leikattava.

Tulojen ja omaisuuksien kasautuminen merkitsee kierrossa olevan rahan vähenemistä. Suuret rahat päätyvät kasinopeleihin. Rahattomalla taas ei ole ostovoimaa. Rahan kiertoon perustuva talous on rikki.

Mutta tarina vapaasta markkinataloudesta elää. Ainakin vielä vähän aikaa. Yhä useammat ihmiset kuitenkin jo jupisevat, että tämä ei ole sitä mitä on luvattu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Samaa olen miettinyt itsekin. Halutaanko muuttaa asioita vain muutosprosessin vuoksi? Lopputuloksena pitää saada kuitenkin sama verokertymä - muuten käy huonosti.

Anne Berner on kokematon poliitikko ja aiemmin ei ensimmäisen kauden kansanedustajia kelpuutettu edes puhujapönttöön saatika ministeriksi. Mikä on hänen sitoutumisensa isänmaamme asialle Sveitsin kansalaisena - Suomen kaksoiskansalaisuuden hän otti vasta eduskuntavaalien alla 2015.

Käyttäjän ReijoMatilainen kuva
Reijo Matilainen

Jos ja kun jokin yhtiö voi rajoittaa autolla liikkumistani kotimaassani vaatien maksamaan sille ensin liikkumisoikeudestani alkaa mitta tulemaan lopullisesti täyteen.
En todellakaan pidä enää tästä maasta.

Käyttäjän KrisHyry kuva
Kristiina Hyryläinen

Erinomainen kirjoitus.

Niin kauan kun enemmistöllä menee hyvin eikä nykyiselle kapitalismin perusominaisuudelle, keskittymiselle ole vielä olemassa vastavoimaa, vaihtoehtoa, yhä useampi putoaa köyhyyteen. Kuinka kauan kestää ennenkuin enemmistössä huomataan, että kaikkien pärjääminen on kaikkien etu? Jos eivät huomaa sitä hyväsydämisyyttään niin vastako sitten, kun yhteiskuntarauha on jo vakavasti uhattuna, mistä on jo selviä merkkejä?

P.S. Perustulon (inhimillinen, tasa-arvoinen järjestelmä) etenemisenkin enemmistö sai jäädytettyä pariksi vuodeksi järjettömällä ja täysin turhalla perustulokokeilulla.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

@3. "P.S. Perustulon (inhimillinen, tasa-arvoinen järjestelmä) etenemisenkin enemmistö sai jäädytettyä pariksi vuodeksi järjettömällä ja täysin turhalla perustulokokeilulla."

Mitä tuolla tarkoitat ja avaisitko vähän enemmän?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Se olennainen kysymys tässä on omistusrakenteen muutos ja sen vaikutus päätöksentekoon, kustannuksiin, vastuisiin ja edunsaajiin. Yksittäiset autoverot ja polttoaineverot eivät ole kovin oleellisia, sillä niitä voidaan muutella kulloisenkin intressin mukaisesti. Niinpä lupaukset autojen käyttömaksujen alennuksista tai polttoaineverojen alennuksista ovat toisarvoisia, koska niistä ei päätä liikenneverkkoyhtiö vaan hallitus. Toisaalta, tienkäyttömaksuista ja muista maksuista taas päättäisi liikenneverkkoyhtiö. Monopoliasemansa turvin liikenneverkkoyhtiö voisi asettaa maksut haluamalleen tasolle ja käyttää tuotoista tienpitoon sen osan, jonka hyväksi katsoo. Se voisi rakennella kannattavuuslaskelmista piittaamatta sellaisia väyliä joiden rakentaminen on sen sidosryhmien kannalta kiinnostavaa. Kannattavuuslaskelmat voitaisiin sivuuttaa, koska kustannukset voidaan joka tapauksessa periä väylämaksuja korottamalla. Itse asiassa tässä ollaan ajamassa 1600 –luvulta tuttua veronvuokraustoimintaa, jossa yksityinen toimija otti hoitaakseen veronkannon, kiskoi veroina sen minkä sai, tilitti kruunulle jotakin ja veti välistä niin paljon kuin pystyi.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Onhan tässä selvä ristiriita ministeri Bernerin viestinnästä löydettävissä. Toisaalta hän valittaa, että valtion rahat eivät riitä tiestön kunnossapitoon, joten tiet pitää yksityistää. Toisaalta nyt alussa näytetään porkkanaa, että autoilijan kustannukset alenevat. Jokin on siis pahasti ristiriidassa. Homman nimi on, että asia markkinoidaan, että autoilun kustannukset vähenevät. Kun homma on yhtiöitetty, niin havaitaan, että autoilijan rahamassilla on sekä valtio että tieyhtiö ja kokonaiskustannukset nousivat. Autoilija, sua narutetaan oikein kunnolla.

Kaiken hyvän lisäksi sinä kustannat jo 5 kertaa, mitä saat takaisin tiestön ylläpidossa.

Toimituksen poiminnat