Suomesta tulee EU-valtion osavaltio vastoin maamme perustuslakia
Tsekin presidentin päätös allekirjoittaa Lissabonin sopimus eli EU:n perustuslaki oli valitettava. Näin poistui käytännössä viimeinen este uuden EU:n perustamiselta.
Uusi EU tulee olemaan oikeushenkilö, käytännössä valtio, joka voi solmia kansainvälisiä sopimuksia jäsenvaltioiden puolesta. EU voi siis vaikkapa liittyä Naton jäseneksi.
Määräenemmistöpäätösten lisääntyminen merkitsee pienille jäsenmaille niiden nykyisen pienen päätösvallan kutistumista olemattomaksi.
EU:n perustuslain hyväksymismenettely Suomessa oli suoraa jatkoa sille, miten meillä toteutettiin EU-jäsenyys ja markan vaihtaminen euroksi. Suomen perustuslaki sai väistyä poliittisen eliitin tahdon tieltä.
Maamme perustuslain mukaan Suomi on edelleen itsenäinen ja ylin valta Suomessa kuuluu kansalle. Jokaisen ajattelevan ihmisen pitäisi nähdä, että ylin valta ei EU-Suomessa kuulu Suomen kansalle vaan yhä useammissa asioissa EU:n toimielimille.
Suomen itsenäisyys on menetetty, kun EU:n lait, direktiivit ja muut määräykset ovat Suomen lakien yläpuolella.
Rikoslain mukaan jo yritys liittää maamme toisen valtion osaksi on valtiopetos. Kuinka kauan saamme odottaa, että tiedotusvälineet kiinnostuvat tutkimaan ja keskustelemaan siitä, miten on mahdollista, että Suomi on liitetty EU-liittovaltion osaksi vastoin maamme perustuslakia ja kansalaisille asiaa kertomatta?
Onneksi Suomessa toimii Itsenäisyyspuolue, joka pyrkii maamme oman päätösvallan palauttamiseen vaalien kautta. Demokratia, kansanvalta tarvitsee toteutuakseen puitteet. Ne puitteet ovat itsenäisessä Suomessa, joka päättää omista asioistaan.
Itsenäisyys ja toimiva demokratia luovat pohjan hyvinvointiyhteiskunnalle ja aidolle kansainväliselle yhteistyölle. EU-Suomi on osa valtaa ja rahaa keskittävää ongelmaa. Osaltamme voimme ratkaista ongelman eroamalla EU:sta. Tarvittavan suuren muutoksen tekeminen on tavallisten suomalaisten käsissä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Yksi lyhyt, selkeä kysymys. Miksi kukaan ei tee
tutkintapyyntöä tai rikosilmoitusta?
Harmaasusi™
EU-osavaltiona on hyvä olla. Eurooppalainen integraatiokehitys on hyvästä.
Suomen perustuslaki on todella latistunut pelkäksi korulausekokoelmaksi. Eikä vähiten ihmisten perusoikeuksien osalta.
Perustuslain lähtökohtia ei ole juurikaan problematisoitu. Kuvaavaa on se, että perustuslain 'uudistamisessa' á la Taxell lähes koko huomio on kiinnitetty presidentin valtaoikeuksiin, ja nimen omaan niiden vähentämiseen. Tämä tukee suoraan eräänlaista salaliittolaisjattelua, jossa korruptoitunut poliittinen eliitti haluaa poistaa viimeisetkin esteet eliitin etujen mukaisilta integraatiopyrkimyksiltä.
Kansainvälinen yhteistyö ja sen lisääminen on sinällään välttämättömyys, mutta kansallisvaltioiden tilalle tarjottu suuryritysten (tai peitenimellä 'markkinoiden') valta ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta.
Kädessäni on juuri virkistävä lukukokemus eli Emmanuel Toddin Imperiumin jälkeen, joka vertaa nykyisen USA-imperiumin kehitystä taannoisiin Rooman ja Ateenan imperiumeihin.
Ymmärryksen lisääminen nykykehityksestä on keskeisiä poliittisia tehtäviä.
ei sen puoleen-ei ne rysselin herrat voi olla pahempia kuin nää omat kahelit
Parempi olla Eu:n tahtien alla kuin nykyisten holhous vihervasemmiston luomassa vero- ja saantohelvetissa!!!
Luotan enemmän EU:n kuin Suomen valtioon demokratian ja ihmisarvon turvaajana. Tästähän on useita esimerkkejä, miten Suomi on saanut EU:lta sapiskaa juuri näistä syistä. Kannatan lisäksi liittovaltiota. Silloin meidän ei tarvitsisi käytä tarpeetonta keskustelua siitä, liitytäänkö Natoon vai ei.
Erotaan. Se on vielä laillisesti mahdollista eduskunnan enemmistöpäätöksellä.
Palikka: "Luotan enemmän EU:n kuin Suomen valtioon demokratian ja ihmisarvon turvaajana. "
Miksi? On se kamalaa, jos edes lähimpiin maanmiehiinsä/naisiinsa ei voi luottaa. Silloin jotain on pahasti pielessä.
Erotaan ja kiireellä!!!
Ei ole tärkeämpää tehtävää Suomen kansalla kuin erota ja aloittaa päättäminen omista asioista. Suomessa tehdään kaikenlaisia galluppeja ja tiedustellaan onko itsenäisyys tärkeää. Melkein jokainen vastaa kysymykseen "kyllä on". Miksi sitten mikään ei näy missään?
Nyt on pakko ymmärtää mistä tässä kaikessa on kyse!!!!
Aletaan vaatimaan , että asia tutkitaan. Perustuslain rikkominen ja Suomen vieminen EU:n liittymisen kautta Lissabonin sopimuksen ratifioimiseen on isku vasten meidän kansalaisten oikeutta. Me emme voi antaa anteeksi niitä tekoja.
On aika aloittaa itsenäisyystaistelu koko maan voimin.
Useimmissa asioissa samaistun enemmän mannereurooppalaiseen näkemykseen kuin keskiverto suomalaiseen näkemykseen ja siksi koen myös EU:n hyväksi "kodiksi" Suomelle ohjaamaan pitkällä tähtäimellä maan veropolitiikkaa, alkoholipolitiikkaa, ihmisoikeuspolitiikkaa. Suomalainen kansanvalta ei riitä, jos hallinto ei toimi lakien mukaan, kuten taannoisessa KKO -tapauksessa todettiin olleen asian laita. Niin ikään olen vakuuttunut siitä, että nykyisessä globaalissa talouskriisissä Euro-valuutta on ollut pienen ihmisen tuki ja turva Suomessa. Lisäksi profiloituminen länsieurooppalaiseen yhteisöön laimentaa sotilaallista uhkaa, joka Suomelle on vuosisatojen ajan ollut historiallinen painolasti.
Ei olisi kovinkaan mairittelevaa, että pieni itäinen syrjäinen maamme karttaan katsomalla kategorisoitaisiin samaan kastiin Valko-Venäjän, Ukrainan ja Moldavian kanssa. On suomalaisten harhaluuloa, että sitä pidettäisiin Norjana tai Sveitsinä.
Vapaakauppa, jota Suomi ilman muuta ja ehdottomasti tarvitsee, voitaisiin tietysti taata myös muunlaisin sopimuksin, mutta profiloituminen outoon kategoriaan blokkaisi tehokkaasti nekin investoinnit, joita vielä Suomeen toistaiseksi tulee. Varsinkin kun puhutaan kaukomaiden investoinneista, niin esimerkiksi Kiinan kaltainen maa haluaa tulevaisuudessa panostaa entistä enemmän Eurooppaan ja pääseminen EU:n sisälle maantieteellisesti lyhimmän tien kautta saattaa olla merkittävä pointti sekin.
En glorifioi EU:ta sanomalla, että se tuo tullessaan vain ja ainoastaan mannaa ja mettä, mutta summa summarum balanssi on positiivinen.
Antti P: "Maamme perustuslain mukaan Suomi on edelleen itsenäinen ja ylin valta Suomessa kuuluu kansalle."
Niinhän se perustuslain mukaan on, mutta omakohtainen kokemus kertoo sen, että oman elämäni aikana Suomi ei ole koskaan ollut niin itsenäinen, että se olisi voinut päättää omista asioistaan kuten suvereenin itsenäisen valtion voi olettaa päättävän.
Suomella on aina sodan jälkeen ollut kommunistinen Kreml, jolta valtion ylimmät päättäjät ovat käyneet kysymässä jopa sen, keitä voidaan hyväksyä tämän muka itsenäisen suvereenin valtion ministereiksi.
Jos on valittava hyväksytkö YYA-sopimuksen vai Lissabonin sopimuksen, kallistun ehdottomasti Lissabonin sopimuksen puolelle. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Lissabonin sopimus tulee vaikuttamaan muka "itsenäisen ja suvereenin" Suomen valtion poliittisiin ratkaisuihin.
Tuula Hölttä
Enpä nyt ymmärrä puhettasi. Kerro minulle miksi näet Lissabonin sopimuksen parempana kuin YYA-sopimus. Ei ole mielestäni mitää järkeä puheessasi.
YYA- sopimus ei asettunut perustuslakimme päälle missään vaiheessa. YYA-sopimus ei velvoittanut sotilaalisesti muuta kuin sen minkä olisimme tehneet muutenkin eli puollustaneet maatamme.
Sosialistis-konservatiivisen EU:n tiivistyminen on vain hyvä asia, sillä eihän dynamiittikaan kajahda, jos ainesosat ovat erillään.
Kuulun niihin, joiden mielestä suurin piirtein parasta mitä elinaikanani on tapahtunut on liittymisemme Euroopan Unioniin. Ja vaikka aiemmin olen ollut äärimmäisen skeptinen EUn turvallisuuspoliittisen vaikutuksen osalta, olen nyt senkin hyväksymään, varauksin.
Suomi on onneksemme kulttuurisesti osa Eurooppaa. Ja kieltämättä se on ainoa, joka eriyttää meidät Venäjästä. Ehkä muut 26 EU-maata ovat samaa mieltä.
"Luotan enemmän EU:n kuin Suomen valtioon demokratian ja ihmisarvon turvaajana." Ja kun meidän sisäsiittoista johtoamme on seurannut, siis tällä hetkellä Matti Vanhanen, Jyrki Katainen, Sinnemäki ja Walliin (en vaivautunut etunimiä etsimään) ymmärrät miksi.
eero
Jos tarkoitit sitä, että EU hajoaa niin siinä olet oikeassa.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE
Toisenlaisissa olosuhteissa olisi ollut historiallinen tilaisuus irrottautua niitten roistojen, kansalta salaa solmimista liittovaltio-sopimuksista ja koko EU:sta, eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä, mutta nuo bernsteinilaiset tolvanat ja yksinkertaiset jyväjussit eivät olisi siihen kuitenkaan suostuneet.
Nyt onkin tilanne jo täysin toinen, kun kapitalismi on osoittanut jo romahtamisen merkkinsä.
Nyt onkin vapauduttava tästä 1/6 diktatuurista harppaamalla suoraan kansanvaltaan eli proletariaatin diktatuuriin ja sosialistiseen tuotantotapaan.
ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA
www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE
Täyttä asiaa, mutta tarvitaan se 1o1 kansanedustajaa.

Kommentoi 20 kommenttia