*

Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Itsenäisyyspuolue merkittiin puoluerekisteriin

 

Itsenäisyyspuolue (IPU) on merkitty puoluerekisteriin 30.1.2017.

IPU tarjoaa vaikutuskanavan niille, jotka haluavat pelastaa ja päivittää pohjoismaisen hyvinvointimallin. Puolue katsoo, että kaikkia koskevan hyvinvoinnin ja aidon kansanvallan perustaksi tarvitaan oma raha ja valtiollinen itsenäisyys, siis ero eurosta ja Euroopan unionista.

Turvallisuuspolitiikan perustaksi IPU haluaa puolueettomuuspolitiikan. Se tarkoittaa pysymistä suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja irtautumista EU:n ja Naton kautta tapahtuvasta sotilasliittokehityksestä

IPU osallistuu kuntavaaleihin ja etsii niihin ehdokkaita. Puolueen päätavoite on kuitenkin tulevissa eduskuntavaaleissa.

Suomen nykytila osoittaa, että eduskuntaan tarvitaan todellista vaihtoehtoa. Tuoreen kyselyn mukaan 40 prosenttia suomalaisista haluaa Suomen irtautuvan EU:sta. Omaa rahaa haluaa ilmeisesti vielä useampi. Nykyisessä eduskunnassa ei mikään puolue aja näitä tavoitteita.

Korruptoituneet valtapuolueet eivät edusta niinkään kansalaisia kuin taloudellista eliittiä. Eduskunnasta on pyritty tekemään suljettu seura. Tämän asiaintilan muuttaminen on äänestäjien käsissä.    

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Aikooko IPU saada 8 muulta puolueelta 101 kansanedustajaa,enemmistön ?
Vai joutuuko se taipumaan enemmistön kantaan mikä hallituspuolueilla on ?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Viime vaalien putinistisiipi taisi jo jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja. Vai ovatko "kansalaispuoleen asiantuntijat" edelleen myös Ipun riveissä?

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Onnittelu sitkeästä työstä.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Etsimme hyviä kunnallisvaaliehdokkaita ;)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Eurobarometrin mukaan suomalaisista EU:ta pitää hyvänä 60%, huonona 10 % ja hälläväliä ryhmään kuuluu 30 %. lähde: http://www.europarl.europa.eu/pdf/eurobarometre/20...

EU-eroa haluavia voisi siis olla maksimissaan 10%.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

"Taloustutkimus: Suomalaisista 40 prosenttia haluaa irti EU:sta

Talouselämä 3.1. 12:26 - päivitetty 3.1. 12:27"

~ http://www.talouselama.fi/uutiset/taloustutkimus-s... -

IPU' lle riittää vähempikin kannatus ;)

Toimituksen poiminnat