*

Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Miksi emme saa äänestää kansalaisaloitteista ja pormestareista?

Eduskuntaan on toimitettu yhteensä 16 kansalaisaloitetta, joiden taakse on koottu yli 50 000 tukijaa puolen vuoden aikana. Eduskunta voi käytännössä toimia aloitteiden kanssa miten tahansa. Ne voidaan käsitellä perusteellisesti eri valiokunnissa lausuntokierroksineen tai aloitteet voidaan haudata hiljaisuudessa.

Kansalaisaloitteen mahdollisuus on askel eteenpäin kohti suoraa demokratiaa. Askel jää vielä lyhyeksi. Suorasta demokratiasta voidaan puhua vasta sitten, kun kansalaiset voivat sitovissa kansanäänestyksissä päättää kansalaisaloitteiden kohtalosta.

Oleellista on, että päätösvalta on nyt eduskunnalla, ei kansalaisilla. Ja eduskunnan päätökset ovat eri asia kuin kansalaisten päätökset. Monissa erilaisissa asioissa ei minkäänlainen edustaja voi todellisuudessa edustaa kaikkia valitsijoitaan. Kaiken lisäksi  nykyiset eduskuntapuolueet toteuttavat ryhmäkuria. Se tarkoittaa, että kansanedustajat äänestävät usein ryhmäpäätöksen mukaan vastoin omaa kantaansa.

Kansanäänestysten parasta antia on se, että niitä edeltävät kampanjat pakottavat keskusteluun. Ja keskustelua tulevaisuudesta tarvitaan.

Kansanäänestyksiä on helppo järjestää vaalien yhteydessä – ja muutenkin. Ainut vaikeus on siinä, että nykyiset vallanpitäjät ja heidän taustavoimansa – suuri raha lyhyesti sanottuna – haluavat pitää kiinni vallastaan.

Kansanäänestyksiä torjutaan esittämällä, että kansalaisilla ei ole riittävää tietämystä asioista. Jos niin on, miten he osaavat valita itselleen edustajat, jotka osaavat kaikissa asioissa edustaa heitä? Kun vielä otetaan huomioon, että edustajat eivät välttämättä voi äänestää oman tahtonsa mukaan.

Korruptoitunut edustuksellinen järjestelmä on kriisiytynyt laajasti. Edessä on monia vaihtoehtoisia teitä eteenpäin. Myös kestävämmän yhteiskunnallisen kehityksen tie on auki edessämme. Ensi askeleita sille tielle on siirtyminen suoraan demokratiaan.

Suoraa demokratiaa pitää toteuttaa sekä valtakunnallisella että kunnallisella tasolla. Nyt kuntavaalien ollessa käsillä pitää kysyä, miksi kuntalaiset eivät saa päättää kunnanjohtajien ja pormestarien valinnasta? Jos tällainen mahdollisuus olisi, innostaisi se kuntalaisia osallistumaan oman kunnan kehittämiseen.

Itsenäisyyspuolue on jo pitkään vaatinut sitovien kansanäänestysten käyttöönottamista.  Niin myös nyt kuntavaaliohjelmassaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Demokratiasta on kuitenkin olemassa monenlaisia muotoja. Suomessa tunnetusti valtaa käyttävät vaaleilla valitut kansanedustajat ja hallitus kansan puolesta. Sveitsissä vaaleilla valittu parlamentti ja hallitus hoitavat päätöksentekoa, mutta viimeinen sana on kansalla.

Sveitsissäkin kansanäänestyksiä käytetään edustuksellisen demokratian rinnalla, ei sen korvaajana. Niinpä asiantuntijat ja vaaleilla valitut edustajat valmistelevat lait ja muut päätökset ja myös vahvistaa ne, elleivät niitä käsitellä kansanäänestyksessä.

Sveitsissä suoralla demokratialla on vuosisataiset perinteet. Siellä ei ole eikä ole ollut edes varsinaista valtionpäämiestä, ja valtaa on viety niin alas kuin mahdollista. Siksipä Sveitsin mallia ei ainakaan kovin nopeasti voi soveltaa muualla, esimerkiksi Suomessa. Jokainen maa on erilainen, historia ja maantiede ovat jättäneet aina leimansa. Demokratia on jotain, mihin kasvetaan pitkän ajan kuluessa. Sitä ei peritä geeneissä, eikä se liioin ole tuontitavaraa.

Suoran demokratia vaateissa on kaikuja vastavalistaja Rousseausta: ”Ihminen syntyy vapaana, mutta kaikkialla hän on kahleissa.” Edustuksellisen demokratian kritiikki aloitetaan usein väittämällä, että nykyisenlainen päätöksentekomalli ei toimi.

Kuitenkin sekä suorassa että edustuksellisessa demokratiassa tavoite on täysin sama: mahdollisimman hyvä lopputulos.

Kuvitellaan, että voitaisiin järjestää suora demokratia, jossa äänestystulokset ovat välittömiä, anonyymejä ja avoimia. Prosessi kuitenkin olisi, että ensin pitäisi päättää, päätetäänkö päättää ja mistä. Sitten on päätettävä, päätetäänkö päättää päätetystä kysymyksestä. Jos siitä päätetään päättää, sitten päätetään. Jos päätös osoittautuu huonoksi, on päätettävä, päätetäänkö päättää päätetystä päätöksestä. Ei kovin toimivaa ja antaa tilaa populismille. Kannattaa muistaa myös fakta: puolet ihmisistä on keskimääräistä lahjattomampia.

Edustuksellisessa demokratiassa tilanne on toinen, koska asioiden päätösprosessi on selkeä

Tony Senik kirjoittaa Kalifornian hautajaispuheessaan Who Killed California, että kalifornialaisia ”verotetaan kuin sosialisteja ja subventoidaan kuin libertaareja”. Toteutunut politiikka on heijastanut äänestäjien ristiriitaisia tavoitteita, ja tätä nykyä osavaltion ongelmille voi tuskin löytää ylisanoja.

Ensin kalifornialaiset äänestivät verotukselle ylärajan. Kun julkisen palvelut kuten koulutus ja terveydenhuolto näivettyivät, he äänestivät julkisille palveluille suunnatuille varoille alarajan. Aiempi verokatto jäi voimaan, jolloin syntyi noidankehä. Kaliforniassa kansanäänestyksiin tulevat aloitteet ovat usein pienen etujärjestöjoukon tai äveriäiden lahjoittajien lemmikkiprojekteja. Senik arvioikin, että suorademokratia pikemminkin vahvistaa oligarkista politiikkaa kuin haastaa sitä. Senik toteaa kuuluisan kalifornialaisen optimismin olevan budjetti-infernon keskeinen syy. Positiivinen ajattelu ei aina ole politiikassa etu.

Haave suorasta demokratiasta on lapsellinen päiväuni. Taloudellisen tasa-arvon – sikäli kun sillä tarkoitetaan ”yhteisomistusta” – tuojaksi suorasta demokratiasta ei ole. Kaikki ihmisyhteisöt muodostavat hierarkioita. Tästä voi syyttää mitä tahansa - luontoäitiä, jumalia tai vaikka joulupukkia.

Poliittinen eliitti on poliittista eliittiä juuri siksi, että se on voittanut kansan luottamuksen. Jos poliittinen eliitti olisi täynnä saamattomia typeryksiä, miksi äänestäjät ylipäätään äänestäisivät näitä?

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Kansanäänestys maksaa - se maksaa paljon ääntä vähemmän.

Toimituksen poiminnat