Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Suomalaiset haluavat oman rahan

”Haluaisitko Suomen markan takaisin käyttöön?” kysyttiin Ilta-Sanomien nettisivulla 29.-30.6. Vuorokaudessa vastauksia oli tullut yli 13 000. Vastaajista 70 prosenttia halusi oman rahan takaisin.

Erilaisiin kyselyihin on syytä suhtautua varauksella, mutta kyseinen gallup kertoo kyllä jotakin. Siitä voi olla varma, että suomalaiset valitsevat maallemme toisenlaisen politiikan kun heillä on siihen todellinen mahdollisuus.

Nyt Suomessa eletään suuren vaikenemisen aikaa. Vaietaan siitä, että Suomelta on viety itsenäisyys ja oma raha maamme perustuslakia rikkoen. Siitäkin vaietaan, että Suomi on liitetty osaksi liittovaltio-EU:ta vastoin perustuslakiamme. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta.

EU:n todellinen luonne paljastuu suomalaisille hitaasti mutta varmasti. Unioni ei olekaan hyvinvoinnin takaaja, vaan suurten jäsenmaiden ja suuryritysten johtama eriarvoisuutta lisäävä harvainvalta. EU:ssa kyse on enemmän kansainvälisistä alistussuhteista kuin yhteistyöstä. Emme ole saaneet EU-jäsenyydestä mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet ilman jäsenyyttä. Maksamme yhä enemmän siitä, että EU tuhoaa hyvinvoinnin perustaa.

Suomalaiset tulevat vielä saamaan oman rahan ja maansa itsenäisyyden takaisin. Muutoksen toteuttaja löytyy läheltä. Tarvitsee vain katsoa peiliin. Ja tehdä asioille jotakin.  Ainakin äänestää oikein.

(J.k. Tekstin vahvennus tuli pyytämättä ja yllättäen.)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Naurava koira (nimimerkki)

Kuinkas on, onko ne Suomen omat setelit ja kolikot tuhottu vai varastoitu jonnekin?

Antti Pesonen (nimimerkki)

1. Suomen markat lienee tuhottu. Uusia voidaan kuitenkin valmistaa. Ja jos markkaan siirtyminen tuntuu liian suurelta hyppäykseltä, voi Suomella olla oma raha, jonka nimi on euro. Itse en tuota nimeä kylläkään valitsisi.

äänestäjä (nimimerkki)

Hyvä että edes yksi puolue - Itsenäisyyspuolue - puhuu asioista oikeilla nimillä ja edustaa kansan tahtoa. Markka takaisin, kansanvalta takaisin suomalaisille. Eliitti on johtanut meitä harhaan Ahtisaareen, Ahon ja Lipposen johtamina. Nyt on aika herätä. Nyt on aika tehdä täyskäännös. Nyt on aika äänestää IPUa.

Reijo Tossavainen

EU ja Euroopan rahaliitto ovat kuilun partaalla. Toivottavasti saamme itsenäisyytemme ja markkamme vielä takaisin! Se tulee olemaan kivulias prosessi, mutta pitkässä juoksussa sillä on vähän merkitystä.

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Itsenäisyyspuolueen ajatuksia voisi konkretisoida. On totta, että euro on tuottanut ajoittain Suomeen sopimattoman alhaisen korkotason, josta on seurannut kuplataloutta ja luottotappioita sekä pankkitukea ja kestämätöntä kehitystä.

Toisaalta jos asuntolainan korko olisi korkeampi niin tavallaan halpa asuminen koko Suomessa edellyttäisi jonkinlaista asuntopolitiikan palaamista asuntopolitiikkaan eli pohjahinnan asettamista kunnallisella vuokra-asuntotuotannolla. Tämä olisi pohjimmiltaan kansallista sosialidemokraattista politiikkaa, josta Suomen Sosialidemokraattien Puolue on luopunut korostaessaan sinipunakumppanuuttaan eurottuneeseen "Kansalliseen" Kokoomukseen.

Toinen asia on energiapolitiikka. Käsittääkseni ei riittävän selvästi osoiteta, että Suomessa on kaukolämmäksi ja sähköksi poltettavia turvevaroja enemmän kuin Norjassa öljyvaroja. Jos ylimääräiset suot, joita Suomessa on paljon erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, poltettaisiin kaukolämmöksi parhaita suojelukohteita lukuunottamatta, voitaisiin suot muuttaa metsiksi, jotka kasvaisivat puuta hiiltä niellen.

Näin tavallaan tulisi tuhansia työpaikkoja kuljetuksiin, konepajoihin kansallisesti ja tavallaan Suomi itsenäistyisi enenevässä määrin australialaisesta kivihiilestä sekä osittain venäläisestä öljystä.

Yksi Euroopan unionin suurimpia saksalaisvetoisia virheitä on se, että maa suosii muka vihreyden nimissä maakaasua lämmitystarkoituksiin. Maakaasu on sen verran arvokasta, että se pitäisi käyttää öljyn jatkeena liikennepolttoaineena ennemmin kuin tuhota sademetsiä palmuöljydieseliä varten tai viljellä soijan sijasta bensiinimaissia.

Tässä mielessä se, että Suomesta saa 16 asemalta maakaasua autoon, on oikeaa politiikkaa. http://www.gasum.fi/liikenne/Maakaasuauton_tankkaa...

Marko Vähäpesola

Asia on valitettavasti juuri näin!

Salailua ja Vaientamista, sekä kansaa halveksivaa totuuden kiertämistä. En voi ymmärtää miksi meillä on tälläiset päättäjät? Mitään niin pahaa Suomi ei ole tehnyt, että ansaitsisi tälläisen kohtalon. Maassamme on tapa joka on kuin elokuvista opittu ja sen meidän päättäjämme ja media yhteisellä sopimuksella toteuttavat. Ei niin pientä uutista, joka ei nousisi otsikoihin silloin, kun samaan aikaan on suuria maatamme käsitteleviä sopimuksia tai päätöksiä. Kyllä päättäjämme osaavat paskaa puhua ja tietyt median journalistit koukata. Kyse on tilanteesta ja siitä tajusta.

Kuten Antti sanoi! Kaikki paljastuu vielä ja kansa huomaa valheen ja petoksen. Aikaa on mennyt tosin jo liikaa tämän kaiken vääryyden todisteluun. Mutta toivon todella, että nuorempi sukupolvi ymmärtäisi oman parhaansa ja toimisi sen eteen. Täytyy sanoa, että mistä tämän kansan rakenne on nykyään tehty, kun puuttuu halu, tahto ja sitkeys omien asioiden hoitoon. Tiedän toki, että päättäjämme ovat petoksensa tehneet totuutena ja aivopesu on ollut mahdoton. Mutta mitään näin suurta tyhmyyttä en Suomen kansalta odottanut, että tämän politiikan tuki jatkuu.

Miettikää ja tuntekaa, oletteko te suomalaisia ja haluatte päätökset omiin käsiin vai Eu:n alistettuja lampaita jotka odottavat teurastusta. Joka kyllä vielä tulee lopullisesti!

Gagarin (nimimerkki)

"Vastaajista 70 prosenttia halusi oman rahan takaisin."

Todennäköisesti he ovat käsittäneet väärin. He haluavat OMAT RAHAT takaisin Suomen ryöstöverottajalta.

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Markka takaisin ja irti EU:sta. Mikähän mahtaisi olla tällä hetkellä kannatus uudelle kansanäänestykselle?

Käyttäjän helanes kuva
Esa Helander

Niinhän ne Saksassakin. Mutta harhaahan se on. Eivät talouden ala- ja ylämäet rahan nimestä ole kiinni. Ja devalvaatiot ovat tavallaan rikos, jossa taloutta pelastetaan yhteisin varoin.

Sitä paitsi tämän päivän "raha" on suurelta osin virtuaalirahaa. Ja siinäkään rahan nimi ei ole olennaista.

Osku_r (nimimerkki)

Valtio on erotettava rahasta. Suomessa oli varsin toimiva pankkijärjestelmä, joka sotien jälkeen tuhottiin, jotta veroja voitaisiin kerätä setelipainolla, ilman että niitä tarvitsee erikseen kerätä. Kaikki valtiolliset pakotetut rahajärjestelmät ovat lopulta romahtaneet päättäjien ahneuteen. Kun euro ja dollari ovat romahtamassa, ovat ihmiset siirtymässä takaisin luonnollisiin rahoihin, tai ainakin ne, jotka jotain ymärtävät rahajärjestelmistä.

Itsenäisyyspuolue voisi ottaa ohjelmaansa kilpailevien valuuttojen sallimisen, esimerkiksi hopean alv:n poisto ja mahdollisuus käyttää kirjanpitoon, veronmaksuun ja muuhun toimintaan haluamaansa valuuttaa ja valtiuontuen lopettaminen vähimmäisvarantotileiltä.

Sisu (nimimerkki)

Erotaan EU:sta ja markka takaisin, kiitos!

# (nimimerkki)
# (nimimerkki)
Uppi Niskanen (nimimerkki)

#9 Juuri näin. Eihän sillä rahan nimellä todellakaan ole mitään väliä. Eikä se markka ole mikään "Suomen raha". Saksasta kopioitu se on. Talouden lainalaisuudet ja rahan nimi eivät korreloi keskenään.

Yksilön kannalta myöskään valtiot eivät saisi olla itsestäänselvyyksiä. Väärä isänmaallisuus tukahduttaa demokratian ja kansalaisvapaudet. Niitä varten munkin faija taisteli sodassa - ei nimien.

Sisu (nimimerkki)

Oma raha on ratkaisu. Jos haluat ymmärtää, perehdy tähän:

http://talousdemokratia.webs.com/

Jukka-Pekka Vasara

Itse uskoin että euro olisi tosiaan taloudellisessa mielessä hyvä juttu kun se tuli, mutta silloin kuvittelin eliitin toimivan edes korporaatioiden ja eurooppalaisen teollisuuden hyväksi.

Sinänsä eurosta irtaantuminen ei tietäisi hyvää ylivelkaantuneille asuntovelkaisillemme koska markan kurssi putoaisi heti 20 - 40 % nimellisarvosta ainakin jos euron kurssi oikenee. Toisaalta saattaahan tuo syöksyäkin..

Allu A (nimimerkki)

Suomen markka otettiin käyttöön 150 vuotta sitten. Markalle ei ole muistomerkkiä eikä markkaa ole juhlittu, vaikka aihetta olisi.

Sami Haapavaara (nimimerkki)

Raha, raha, raha, Linkissä kuvaa ja ääntä sisältävä ajatus aiheesta, kun ei jaksa kirjoittaa,
http://haapavaara.wordpress.com/2010/06/30/money-m...

Toimituksen poiminnat