Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Mistä leikataan on väärä kysymys

Valtio ottaa velkaa viidenneksen kuluvan vuoden menoistaan.
On siis ymmärrettävää, että lähestyvien vaalien alla on monien huulilla kysymys
"Mistä leikataan?". Se on kuitenkin väärä kysymys.

Oikeampi kysymys on "Miten suomalaisen työn ja tuotannon tulokset saadaan
hyödyttämään koko yhteiskuntaa?".

Suurikaan vienti tai talouden kasvu ei pelasta, jos työn ja tuotannon tulokset
viedään maasta pois. Näin on tapahtunut pitkän aikaa.

Pääomatase on ollut miinusmerkkinen. Syynä on mm. yritysten siirtyminen
ulkomaiseen omistukseen. Suurin syy on pääomien siirtelyn vapauttaminen.
Sen mielekkyys on syytä nostaa keskusteluun.

Toki leikattavaakin on. Ensimmäisenä on luovuttava takausten ja
maksusitoumusten antamisesta horjuvalle europankkijärjestelmälle.
Ulkomaiset sotatoimet on syytä lopettaa. Suomi maksoi v. 2009 EU:lle 752
miljoonaa euroa enemmän kuin siltä sai. Siinä hyvä leikkauskohde.
Kun vielä perutaan 15 viime vuoden aikana tehdyt veronalennukset,
jotka ovat vuositasolla yli seitsemän miljardia euroa, ollaan lähellä
budjetin tasapainoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän petrilagus kuva

Hyvä huomio. "Mistä leikataan" korttia heitellään aina pöytään, vaikka eduskunta on leikannut veronmaksajien tuotot yksityisten pankkien vilppien tukemiseen. Pankit eivät leikkaa bonuksiaan edes silloin kun verovaroja jaetaan tappioliseen toimintaan.

Leikataanpa välillä tukien palautuskuponkeja. Olemme sijoittaneet tahtomattammekin jo niin paljon pankkeihin, että meillä on täysi oikeus vaatia vastinentta rahallemme.

Käyttäjän karifa kuva

"Pääomatase on ollut miinusmerkkinen. Syynä on mm. yritysten siirtyminen ulkomaiseen omistukseen. Suurin syy on pääomien siirtelyn vapauttaminen.
Sen mielekkyys on syytä nostaa keskusteluun."

Ratkaisuksi tähän ongelmaan on eroaminen rahaliitosta ja oma valuutta ja vielä siten, että rahanluonnista päättää valtio eli me veronmaksajat.

Käyttäjän joukopiho kuva

Juuri näin.
Suomi tarvitsee isoa rakenteellista muutosta.
Muutoksia ei voi tehdä ilman täyttä itsenäisyyttä. Siksi Suomen on syytä erota EU:sta.
Muutoksia ei ole myöskään näköpiirissä, jos vanhat puolueet jatkavat globalistista politiikkaansa, jossa pankkien ja rahakeinottelijoiden etu menee kansallisvaltion ja tavallisten palkansaajien edun ohi.

Rakennemuutoksen lisäksi on selviä kohteita, mistä valtio voi säästää. Sen lisäksi mitä Antti Pesonen mainitsi, sanoisin, että kehitysmäärärahoja ja niiden käyttöä on syytä katsoa kriittisesti, koska nykysysteemissä osa varoista menee korruptioon ja välistävetäjille. Suomen Venäjälle antamat lähialueavustukset on myös lopetettava tehottomina ja periaatteellisesti tarpeettomina. Valtion maksamia eri tukia teollisuudelle, maataloudelle ja kulttuurille on myös tutkittava ja tarpeettomat tuet on lopetettava. Sen sijaan alkutuotannosta on maksettava kunnon hinta ja pk-yrittäjien toimintamahdollisuuksia on parannettava. Suomen virkamieskuntaa voidaan vähentää ja turhaa byrokratiaa karsia. Turhia ilmastoveroja Suomen ei tulisi maksaa ollenkaan. Nekin lihavoittavat vain Maailmanpankkia ja IMF:ää, jotka kynivät mahdottomilla ehdoillaan jo köyhiä maita entistäkin köyhemmiksi ja saavat kaiken vallan kehitysmaissa, joihin ryntää sitten monikansallisten yhtiöiden armeija tuhoamaan kaiken paikallisen yritteliäisyyden.

Suomen tulee irtautua tästä globalistisesta hulluudesta ja moraalittomuudesta.

Jouko Piho
Itsenäisyyspuolueen
kansanedustajaehdokas
Uudenmaan vaalipiirissä

Olisiko mahdollista kohdistaa leikkuria välillä eduskuntaan, turhiin loisiin keitä siellä on ja avustajiin, älyttömiin etuuksiin ja heidän vuosia pitkittyneisiin tutkimuksiin jotka maksavat maltaita, kokouspalkkioihin, seminaareihin ja edsuskuntatalon turhiin ostoksiin jne...

Olisiko syytä karsia turhia päällekkäisiä virkoja kunnista ja kaupungeista, turhat tutkimustilaukset joissa työskentee vuosi kausia ihmisiä projektipäälliköitä/varaprojektipäälliköitä jne..

Hirveästi on ammatti nimikkeitä mitkä tuntuvat olevan vain keksittyjä että saataisiin mahdollisimman paljon uppoamaan rahaa yhteen porukkaan jossa työskentelee satoja ihmisiä alaisineen, näitä porukoita on hirveästi.

Olisi varmaan taloudelle hyvä tehdä laskelma hallituksen ja eduskuntatalon menoista, myöskin paljonko tulee maksamaan virkamiehet apureineen, uskoisin että tämä kaikki on työn tulokseen nähden todella kallista touhua, jos kukaan edes tietää missä todellisuudessa mennään.

Sitten maahanmuutto nykyisine kuluineen ja odotettavissa olevine kuluineen, toisen kotimaisenkielen kuluista puhumattakaan.

Miksi kiljotiiniin ollaan aina rahtaamassa kansalaisia, vieläpä kaikkein köyhimpiä kansalaisia, olisi tasa-arvoista suunnata leikkuri välillä sinne missä rahaa eniten liikkuu, tavan kansalaisen kurjat sentit menevät aina kulutukseen joka tulee takaisin valtiolle tavalla jos toisella.

Häpeän tämän maan ahneita ja sydämmettömiä päättäjiä, he ovat pettäneet kansan täydellisesti kurjistaen ihmisten elämää niin että ennen toimeentulevat ovat tippuneet toimeentulon varaan.

Mitä työttömältä "sosiaalipummilta" joka elää kituuttaen odotetaan, juoksemista työkkärissä vaikka ei ole enää rahaa maksaa kyytejä, muuten tulee sakko, siellä sekä soskussa painostetaan ottamaan pakko orjatyö vastaan tai koulutus, vaikka elämäntilanne olisi mikä.

Leikkuri kun tulee taas heilahtamaan autoilunkin kohdalta ja sähkönhinta nousee, siinä on jo kaksi asiaa mikä kaataa köyhän ihmisen talouden täysin, tuon jälkeen on vankina kotona kun ei ole varaa liikkua edes julkisilla vaikka virkamiehet ja laki vaatii.

Sairastelu lisääntyy kun ei ole varaa syödä eikä ostaa lääkkeitä, ei ole enää voimia tai mahdollisuutta ylläpitää sosiialista elämää, ihminen hiipuu kuin nuotio pois, masentuu pudotessaan kuiluun jossa kukaan ei ole ottamassa kiinni, varsinkin jos on valmiiksi yksinäinen tai syrjääntynyt.

Kaikkialla virastoissa joissa joutuu juoksemaan saadakseen edes katon pidettyä päällä, pian ei muuten minimi toimeentulolla makseta muuta kuin vuokra ja sähkö, siihen se menee ettei ole mahdollisuutta kohta pitää edes nettiä tukena, näissä virastoissa sitten lannistetaan syyttämällä, uhkailemalla, pakottamalla, alistamalla.

Ensin viedään mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä, sitten viedään ihmisarvo, siinä ihminen masentuu syvästi ja eristäytyy, ja apua tuohon ei tietenkään saa muuta kuin mielialalääkkeet jotka vain turruttavat, itse tilanteeseen johtavat asiat ovat kuitenkin edelleen todellisia syrjäytyneelle ihmselle, ja ne huolet ovat useinkin juuri taloudellisia tai terveyteen liittyviä, lopulta menee siihen tilaan ettei jaksa enää välittää kun tajuaa ettei kukaan välitä sinustakaan vaikka olet tehnyt kaiken mitä käsketään, yrittänyt viimeiseen asti, silti ei riitä eikä kelpaa.

Sairaslomaa voi hyvässä lykyssä saada mutta kela tyrmää sen heti vaatien B lausuntoa, A lausunto ei enää riitä vaikka ihminen sitä lomaa todella olisi vailla selvitäkseen tilanteesta parempaan, ihminen voi kaiken jälkeen olla sisältä sielusta jo niin rikki ja väsynyt että olisi kohtuullista myöntää se pari kuukautta lomaa ilman lisä juoksutusta tai vaatimusta B lausuntoon, mutta ihmisestä ei välitetä, ihminen on arvoton jos on väsynyt, vaikeassa tilanteessa tai sairas.

Tästä tilanteesta ei ole enää ulos pääsyä juurikaan, silti ihmiset ajetaan tähän tilaan juurikin päättäjien käskystä ja tahdosta.

Käyttäjän lassella kuva

Eduskunnan "lliat" kansanedustajat ja omat kustannukset ovat kärpäsen kakka eivätkä siten tarpeellisia leikkauskohteina.

Lasse: "Eduskunnan "liiat" kansanedustajat ja omat kustannukset ovat kärpäsen kakka eivätkä siten tarpeellisia leikkauskohteina."

Minä sen sijaan EN ole pyrkimässä kansanedustajaksi.

"Kun vielä perutaan 15 viime vuoden aikana tehdyt veronalennukset,
jotka ovat vuositasolla yli seitsemän miljardia euroa, ollaan lähellä
budjetin tasapainoa."

Tämä kun tehdään, saadaan valtaisa kysyntälama aikaiseksi, kun kulutuskyky kansalta häviäsi. Yrityksiä menisi satoja konkurssiin, työt vähenesivät ja ostovoima vähenisi lisää. Kierre olisi valmis.

Näinkö IPU?

Käyttäjän anttipesonen kuva

"Tämä kun tehdään, saadaan valtaisa kysyntälama aikaiseksi, kun kukulutuskyky kansalta häviäsi. Yrityksiä menisi satoja konkurssiin, työt vähenesivät ja ostovoima vähenisi lisää. Kierre olisi valmis.
Näinkö IPU?"
-Ei noin. Ensinnäkin v.1995-2010 tehdyt vuositasolla yli 7 000 000 000 (7 miljardin) euron veronalennukset ovat hyödyttäneet eniten suurituloisimpia.
(toki suurimpien pääomatulojen saajat ovat omassa kastissaan ja pääomaverotus on muutettava progressiiviseksi, mutta se on oma lukunsa).
Suurituloisimpien käytettävissä olevien tulojen lisäys ei kaikin osin ole kohdistunut kulutukseen, vaan ohjautunut erilaisiin sijoituksiin,
paljolti Suomen ulkopuolelle.

Ostovoima on harjoitetulla politiikalla romahtanut pienituloisimmilta, jotka kuluttavat kaiken rahansa. Toimeentulotuella elävien ostovoima on pudonnut kahdessakymmenessä vuodessa kolmanneksella. Kun valtionverotusta on alennettu ja kuntien valtiolta saamat valtionosuudet puolitettiin Lipposen hallitusten aikana - jotta Suomi olisi kelvannut euromaaksi - ovat kunnat korottaneet verojaan ja maksujaan. Tämä on siirtänyt veroja yhä enemmän pienituloisimpien maksettaviksi ja heikentänyt ostovoimaa.

Viime vuosien kulutus on ollut suurelta osin velkavetoista. Ei siis kestävällä pohjalla.
Kestävällä pohjalla tuskin on myöskään ajatus jatkuvasta aineellisen kulutuksen lisäämisestä http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/53120-globalisaatiosta-loka...

Oma lukunsa on kulutuksen ja työn suhde.
Tehtyjen työtuntien määrä väheni vv. 1990-2007 vaikka kokonaistuotanto kaksinkertaistui ja vienti kolminkertaistui.
Tuotannon kasvu saadaan aikaan automaatiolla ja samalla vähentämällä työvoimaa.

Johtopäätöksenä tulisi olla huomion kiinnittäminen työn ja tuotannon tulosten jakautumiseen. Nyt ei julkisuudessa haluta keskustella talouden rakenteiden perusteista, vaan siitä, miten asioita hallinnoidaan taloudellisen ja poliittisen eliitin haluamalla tavalla.

Kierteestä puheen ollen, olemme nyt kierteessä, jossa köyhyys ja eriarvoisuus kasvavat ja ovat johtamassa rakenteellisen väkivallan lisäksi avoimeen väkivaltaan. Tällä menolla ennen pitkää myös Suomessa.

Tämä kierre on mahdollista katkaista. Muuttamalla politiikkaa.

Eduskunta ja virkamiehet, siitä käspäsen kakasta kuitenkin kertyy muiden samanlaisen pikkukakkojen kanssa suuri läjä sitä itseään, eli käännettynä rahaa.

Esimerkiksi mitä tapahtuu eduskunnan alla, 200 miljoonan tunnelia porataan vaikka maa on konkurssin partaalla, vanhukset heittellä, asunnot homeeessa, terveydenhuolto ajettu alas ja ajetaan edelleen kun aletaan tätä tunnelin kustannusta kuulema leikata jälleen opettajista sekä terveydenhuollosta, ilmaisesti hoitajien palkoista.
Kyllä sieltä eduskunnasta ja turhista virkamiehistä, avustajista sun muista tulisi mojova summa kaiken muun leikattavan lisäksi, leikataan sitä köihiltäkin jälleen, miksi siis ei sieltä missä on rahaa???

Verorahojen olisi pitänyt taata hyvinvointi yhteiskunnan pysyminen, mutta minne ne onkaan suunnattu kun tuota hyvinvointia EI OLE ENÄÄ OLEMASSAKAAN, vanhuksia kohdellaan huonommin kuin turkistarhalla olevia elikoita.

HÄPEÄN NÄITÄ KYLMÄSYDÄMISIÄ PÄÄTTÄJIÄ, EN VOI YMMÄRTÄÄ KUINKA NOINKIN SYDÄMMETTÖMÄT IHMISET VOIVAT OLLA PÄÄTTÄMÄSSÄ ASIOISTAMME, TULOKSEN SAAMME NÄHDÄ YMPÄRILLÄMME, IHMISET KÄRSII FYYSISESTI JA HENKISESTI KAIKKIALLA, SILTI JUUSTOHÖYLÄTÄÄN JUURIKIN NÄILTÄ JOTKA JO OVAT PALANEET LOPPUUN, EI PUHETTAKAAN ETTÄ MIETITTÄISIIN VÄLILLÄ JOTAIN JÄRKEVIÄ LEIKKAUS KOHTEITA JOISTA EI KERRY TAVAN KANSALAISELLE ENEMPÄÄ VAHINKOA.

Ekonomistit uskovat, että kolmannen kerran teollisen vallankumouksen jälkeen maailman talous voi olla siirtymässä pitkän aikavälin kasvusykliin, joka tulee nostamaan kaikkia talouksia yhtäaikaisesti, kirjoittaa Bloomberg. (Kohti globaalia banaanivaltiota)!
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article567013.ece?s=r&wtm=_-24012011

Mukana banaanivaltiota luomassa Davosissa mm: Tarja Halonen
http://www.suomitv.fi/uutiset/tarja_halonen_talousfoorumin_kokoukseen_da...

Sekä turhake Mari Kiviniemi
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2011/01/24/kiviniemi-osallistuu-d...

Käyttäjän helanes kuva

Ei se ole väärä kysymys, raflaava kylläkin.
Vuosikymmenten kuluessa olemme kehittäneet sellaisen valtion ja kuntien kulujen kirjon, että se vaatisi ehdottomasti perkaamista. Jos minkälaisia tukia, päällekkäisiä ja ristikkäisiä ja täysin tarpeettomia on tuhatmäärin arvoltaan vuositasolla miljardeja euroja. Jotta niistä selviämme, on otettava velkaa velan päälle.
Tietenkin talouden mahdollinen ja todennäköinenkin nousu taas vähän korjaa tilannetta, mutta poliitikkojen sulle-mulle-laulu ja kukaan-ei-tingi-mistään-asenne vesittää välittömästi tämän korjauksen.

Eivät ongelmat ole euron pelastamisessa tai maahanmuutossa, eivät edes kehitysavussa, kyllä ne ovat ihan kotikutoisia.

"Eivät ongelmat ole euron pelastamisessa tai maahanmuutossa, eivät edes kehitysavussa, kyllä ne ovat ihan kotikutoisia."

Maahanmuutosta tai kehitysavusta ei Pesonen mitään maininnutkaan, ei kannata sekoittaa perussuomalaisiin.

Euro sen sijaan on taloudellinen ongelma. Eikä vähiten sen vuoksi, että sen arvo ja korkotaso on oman pienen maamme kannalta liian usein väärä. Jos olisi oma markka se todennäköisesti seuraisi aika paljon samoja latuja kuin Ruotsin kruunu. Tässä ei liene tarvitse uudestaan kerrata miten hienosti Ruotsi selvisi kruununsa avulla kriisistä.

Meillä on pieni talous, joka kaiken lisäksi on sangen suhdanneherkkää teollisuutta (puu- ja paperi, metalli- ja teknologiateollisuus). Nyt kun valuutta on vieras eikä jousta piiruakaan tarpeittemme mukaan, voi vain kuvitella, miten paljon se vahingoittaa taloutta. Ja tässä en viittaa pelkästään devalvaatioon, kannaltammehan euro oli aivan liian heikko vuosina 2001 – 2008 (yksi euro oli alimmillaan n. 80 US. centtiä), jolloin löysä vientiteollisuus ylikuumeni, seurauksena mm. puunjalostusteollisuuden kehittämisen laiminlyönti ja sitä seuraavat tylyt ja äkkinäiset tehdassulkemiset, kun euron devalvaatiojuhla oli ohi.

Valuutan väärään arvoon verrattuna nämä euromaiden velkataakat kannaltamme ei ole edes se kallein lasku, mikä eurosta meille koituu. Toki eurotovereiden velan maksu on hyvin konkreettinen, eikä sitä ei voi EU-propagandakoneisto piilottaa, kun taas valuutan väärä arvo voidaan aina yrittää selittää parhain päin totuudesta piittaamatta.

"Suurikaan vienti tai talouden kasvu ei pelasta, jos työn ja tuotannon tulokset
viedään maasta pois. Näin on tapahtunut pitkän aikaa."

Toinen ratkaiseva kysymys on se, kuka hyötyy luonnonvaroistamme. Suomessa on maailman puhtaimmat vesivarannot, ja vesi on yhä arvokkaampaa maailmalla. Nykyinen hallitys on epäillyttävästi ollut yksityistämässä kaiken. Jos vesivaramme joutuvat korporaatioiden omistukseen tai velkapantiksi, ei meille jää paljon mitään.

Ekologisista syistä on pakko vähentää tuotantoa, kulutusta ja tuloja tai ne vähenevät ikävämmällä tavalla vasten ihmisten tahtoa. Samalla on lopetettava fossiilisten polttoaineiden ja ydinenergian käyttö. Myös lannoitteiden raaka-aineet kalin ja fosforin osalta ovat uusiutumattomia ja loppuvia. Parempi olisi, ettei niillä varannoilla rehevöittäen pilattaisi vesistöjä.
Edessä on suuri muutos eloonjäämiseksi. Siinä ei auta surra yritysten häviämistä. Työtä riittää kaikille jotka sitä herkkua himoitsevat korvatessa mottorikoneilla tehtävää työtä hartiavoimilla. Mm. luomuviljelyssä lannoitus vaatii enemmän työtä. Tarpeellinen työ on jaettava niin, ettei työkykyiusten tarvitse olla jouten eikä kerjätä työtä. Palkkatyötä on korvattava omaksi hyväksi tehtävällä työllä eli omavaraistalouden työllä. Veroja maksetaan sitten vaikka työllä, taksvärkillä yhteiskunnalle.
Suurin osa nykyisestä työstä, tuotannosta ja kulutuksesta on turhaa ja vahingollista.
Kun turha ja ekologisiin raameihin mahtumaton tuotanto lopetetaan ja nykyisen klo 7 - 16 työpäivän sijaan tehdään kaksivuorotyötä, tuotantolaitoksia vähennetään paljon.
Muutos ei ole rahasta vaan järjestä ja halusta kiinni.
Niin se käy, sanoi Vonnegut.

Käyttäjän petrilagus kuva

Leikataan kasvusta ja viennin tukemisesta ja kehitetään kotimarkkinoita. Pieni kansa iso maa luonnonvaroja pullollaan. Ulkomaalisia sijoittajia aina himoitaan vaikka ne eivät tuo tuloa maahan vaan kotiuttavat voittonsa veroparatiiseihin.

Sitä sitten perustellaan työpaikoilla? heh.. terveisiä Kiinaan.

Käyttäjän lassella kuva

Pakkoruotsin voi lakkauttaa kokonaan ja kaksikielisyydestä voi leikata 95% kenenkään kärsimättä.

Suomesta on tullut banaanivaltio ja kehitysmaa taloudellisessa mielessä.
Ulkomaiset omistajat imevät voitot ulkomaille. Pääomia ei enää sijoiteta Suomeen tuottamaan. Suomen talous on ulkomaisten suuromistajien renki.

Verotulot menevät suurimmaksi osaksi velan korkoihin ja velan lyhennyksiin. Ei mitään järkä Suomen taloudenpidossa.

EU:sta ja eurosta ainakin pitäisi päästä eroon mahdollisimman nopeasti.

EU:sta ja Eurosta eroon!

Äänestys: www.eumielipide.k24.fi

ADAM SMITHIN ESITTÄMÄ NÄKYMÄTÖN KÄSI ON KESKITTYNYT JA MENETTÄNYT VAIKUTUKSENSA

Näkymätön käsi on maailmantalouden vallitsevan taloustieteen keskeinen uskonkappale ja hokema:

Näkymätön käsi on taloustieteilijä Adam Smithin Kansojen v. 1776 esittelemä metafora hänen teoretisoimastaan sosiaalisesta mekanismista - jonka mukaan yksilön oma etu toimii myös yhteisen edun hyväksi - ihmiset toimivat ikään kuin markkinoiden näkymättömän käden ohjaamina.

Mekanismi vaatii muutaman perusteen: hinnan, tehokkuuden, markkinat ja ahneuden. Yksilö tekee laadukasta työtä tehokkaasti - jolloin tuote on hyvä ja halpa - saa myytyä sen markkinoilla kaikille osapuolille sopivaan hintaan - kaupassa kaikki saavat mitä haluavat.

MUTTA. On käynyt niin että niin taloudellisen, poliittisen kuin institutionaalisen vallan keskityttyä - etenkin pääoman ahneuden kohdalla - on myös samalla näkymätön käsi ihmisiltä kadonnut ja se on keskittynyt - ennenkaikkea kansainväliselle pääomalle.

Näkymättömästä kädestä on tullut - tai se on jo kauan ollut - keskittynyt kaukaa ohjaava käsi vieden tavallisen kansalaisen ja markkinamekanismien tason mahdollisuuden vaikuttaa.

Näkymättömästä kädestä on tullut kansainvälisen pääoman näkymätön liikuttaja - joka manipuloi laillisia
demokratioita pankkikriisien kautta, luontoa geenimanipuloinnilla ja nanotekniikalla vastuuttomia raiskioita jälkeensä jättäen sekä ihmisyyttä lisääntyvää kärsimystä tuottaen.

Ja näin se toimii - historiassa on esimerkki kansainvälisen pääoman keskittyneen näkymättömän käden manipuloinnista - joka jatkuu edelleen. Esimerkki on Rotschildeista jotka edustavat asiassa esimerkkiä pääoman näkymättömän käden keskittymän toimista - siis on olemassa muitakin vastaavia näkymättömiä käsiä:

Rothschildit rahoittivat usein sodissa molempaa puolta, esimerkiksi Waterloon taistelu toi suvulle suuret voitot ja suvulla olikin tiedusteluverkko ympäri Eurooppaa.

Kun Ranskan kuningas yritti päästä eroon Rothschildien vaikutusvallasta, suku keinotteli koko Ranskan pörssin polvilleen ja kuninkaan oli pakko ottaa Rothschildit takaisin pankkiireikseen. Yhdysvaltain sisällissodassa Englannin Rothschildit rahoittivat Unionia ja Pariisin Rothschildit taas konfederaatiota.

Meidän on päästävä kansainvälisen pääoman keskittyneestä manipuloivasta näkymättömän käden otteesta.

27.1.2011
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja