Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Demokratiaa vaativa kansannousu tulee Suomeenkin

Neuvostoliiton romahtamisen syynä voidaan pitää informaation lisääntymistä.

Sen ansiosta neuvostokansalaisille kasvoi käsitys siitä, että parempia

vaihtoehtoja vallitsevalle järjestelmälle on olemassa.

 

Informaation lisääntymisen aiheuttama vallankumousten aalto käy nyt yli

Pohjois-Afrikan. Muutosvaatimukset laukaisee jokin kokonaisuuden kannalta

pieneltä vaikuttava tekijä. Kamelin selän voi katkaista ruuan hinnan nousu.

 

Pohjois-Afrikassa vaaditaan demokratiaa. Jää nähtäväksi millaisia

järjestelmiä diktatuurien tilalle nousee. Neuvostodiktatuurin hajoaminen

synnytti järjestelmän, jossa suuri osa kansalaisista kokee elinolojensa

huonontuneen. Muutos ei siis välttämättä ole kaikin osin muutosta parempaan.

 

Demokratiaa, kansanvaltaa tuntuvat kaikki kannattavan. Hyvin harvoin

keskustellaan siitä, mitä kukin demokratialla tarkoittaa. Kaunis käsite toimii

hyvin peitteenä kaikelle sille, mitä tehdään demokratian nimissä.

 

Monille näyttää riittävän demokratiaksi se, että säännöllisesti järjestetään

vaalit. Miten vapaat ja tasapuoliset vaalit ovat, on toisarvoista. Suomessa

yleinen oletus on, että kaikki on kunnossa. On ihan ok, että ennen kuin

yhtään ääntä on vaaleissa annettu, puolueet on jaettu ainakin kolmeen

kastiin. Ylin kasti ovat "pääministeripuolueet", keskikastissa ovat muut

eduskuntapuolueet ja paarialuokka ovat eduskunnan ulkopuolella olevat

puolueet. Niitä ei tarvitse ottaa vakavasti eikä päästää samoihin tv-ohjelmiin

"oikeiden" puolueiden kanssa. Tätä kutsutaan nimellä "vapaat vaalit".

 

Helsingin Sanomat pääkirjoitti hiljattain, että päätös markan vaihtamisesta

euroon ei olisi toteutunut, jos kansa olisi saanut päättää. Samassa tekstissä

kerrottiin, että suuri osa EU-jäsenyyttä neuvoa-antaneessa

kansanäänestyksessä kannattaneista olisi äänestänyt toisin, jos olisi

tiennyt, että samalla äänestettiin myös euron käyttöönotosta. On selvää,

että EU:n perustuslaki - Lissabonin sopimus - olisi jäänyt hyväksymättä, jos

kansalaisilta olisi kysytty. Jne, jne. Ja silti meillä on muka demokratia.

 

Demokratialle pitää antaa sisältö. Sen tulee olla todellista. Samalla

demokratia on hyvä nähdä tavoitteena, johon pitää jatkuvasti pyrkiä, mutta

jota ei voida parhaimmillaankaan pitää täydellisesti saavutettuna.

Korruptioituneen edustuksellisen demokratian tervehdyttämisen lisäksi

tarvitaan suoraa demokratiaa, eli sitovia kansanäänestyksiä.

 

Demokratia syntyy keskustelusta. Sen tulisi merkitä kansalaisten

enemmistön tahdon muotoutumista poliittisiksi päätöksiksi. Valtamedia voi

ratkaista, mistä asioista käydään avointa julkista keskustelua, mutta internetin

ansiosta keskittynytkään media ei voi enää estää informaation leviämistä.

 

Demokratiaa vaativa kansannousu tarvitaan Suomeenkin. Se myös tulee.

Sen pitää tapahtua ilman väkivaltaa vaaleissa kynän voimalla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän uskap kuva

Vaikeaa se on noin niin kuin demokratisesti tehdä, ainoaksi vaihtoehdoksi sit tulevaisuudessa jää kai kadulle rähjäämään lähtö.

Tiedän, että sellaisten ehdokkaiden ehdokastyöskentelyä haitataan kaikin keinoin, jotka eivät kuulu ns. vanhaan kaartiin. Kuntien palveluksessa työskentelee valtavasti ehdokkaita. Jos et ole hyvävelijärjestelmään kuuluva tai edusta oikeaa puoluekantaa, olet kusessa. Virkavapaata on esimerkiksi vaikeaa tai mahdotonta saada vaalityön tekemiseksi. Se ei ole riittävä syy vapaan myöntämiseksi. Töitä kasataan loppuviikoksi mielellään niin, että perjantait venyvät, etkä ehdi vaalityötäsi tekemään, esim. ilmoittamaasi vaalitilaisuuteen. Näin verkosto saa sinut näyttämään pettäjältä.

On aina tietysti vaihtoehto. Uskoa niin kovasti läpimenoonsi, että irtisanoudut työstäsi. Aina on vaihtoehto, ja tämä on ainoa vaihtoehto monille ehdokkaille jotka eivät ole kultapossukerhossa. Tässä yksi demokratian esteen kukkanen. Mitenkähän tuon saisi sinne ETYJ:lle asti?

Käyttäjän anttipesonen kuva

Välitetään tuo tieto ETYJ:n vaalitarkkailijoille.

Joku sanoi, että demokratiasta on maksettava hinta.
Se hinta on, että on oltava hereillä.
Muuten saavutettu demokratia voidaan menettää.
Näin on ikävä kyllä käynyt.
Eikä tämä tarkoita, että täydellistä demokratiaa olisi Suomessakaan koskaan ollut.

Käyttäjän denkku kuva

Kyllähän meillä on demokratia. Edustuksellinen sellainen, tietyin viilauksin ja järjestelmään liittyvin "yhteisesti" sovituin säännöin.

Paljon parempi kansannousu olisi sellainen, joka vaatisi vapautta (myös demokratian, eli enemmistön diktatuurista).

Käyttäjän jackandolini kuva

Suoran demokratian aalto on lähtenyt liikkeelle ja ihmisten saama informaatio vain lisää kansan kaipuuta päättämään omista asioistaan. Itse pelkään, että status quo:n pönkittämiseen pyrkivät vanhat puolueet ajavat tämän maan tarvittaessa sisällissotaan vain turvatakseen oman valtansa.

Toivon toki rauhanomaista ratkaisua, mutten enää itse usko siihen.

Vuonna 2011 Persut saavat vuosisadan vaalivoiton. Vuonna 2015 huomataan, että Persut eivät muuttaneet mitään vaan Suomen kurjistuminen jatkuu ennallaan. Entiset idealistit on ostettu ja tulipalokommunistikin laulaa kuorossa pääomien puolesta. Silloin on todellinen tulikaste valmis.

Hyvä että IPU on Muutoksen ohella nyt nostamassa suoraa demokratiaa esille. Hyvä linjaus! Kun vielä ymmärtäisitte liittoutua vaaleissa Muutoksen ja Piraattien kanssa yhteiseen vaaliliittoon, niin kaikkien mahdollisuudet paranisivat roimasti. Ilman tuota "suurta" vaaliliittoa IPU kuolee pois ja ehkä muutkin pikkupuolueet.

Käyttäjän anttipesonen kuva

Kiitos. IPU:lla suoran demokratian vaatimus on ollut jo vuosia.
Esille emme ole vaatimustamme juurikaan saaneet, vaikka olemme sitä
medialle tarjonneet.

Vaalit ovat vielä käymättä ja äänet antamatta.
Olen toiveikas, että IPU on vaalien jälkeen eduskuntapuolue.
Voin lohduttaa, että IPU ei kuole pois oli vaalitulos mikä tahansa.

Toivon niin IPU:lle kuin Muutoksellekin hyvää vaalitulosta nimenomaan suoran demokratian takia, mutta mites ne vaaliliitot? Ne ovat pikkupuolueille elintärkeitä, muutoin ei kunnian kukko laula. Muutos + Piraatit + IPU olisi erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla jo kova juttu ja toisi vaaliliitolle rutkasti lisärvoa, joka voisi tuoda jopa 2-3 paikkaa. Se myös lisäisi mediajulkisuutta taatusti. Nyt kaikille järki käteen ja liittoon!

Käyttäjän partalainen kuva

Demokratiaa on myös se, että kannatus pitää ensin jollain tavoin ansaita ja saavuttaa! Vain tällä tavoin sarjasijoitus paranee, perussuomalaiset ovat siitä oiva esimerkki!

Käyttäjän anttipesonen kuva

Vaaliliittokysymykset ovat kesken, enkä lähde niitä täällä nyt puimaan.

"Demokratiaa on myös se, että kannatus pitää ensin jollain tavoin ansaita ja saavuttaa! Vain tällä tavoin sarjasijoitus paranee, perussuomalaiset ovat siitä oiva esimerkki!"
-Toki. Asiaa voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, että mikä on saanut Helsingin Sanomat ja muut EU- ja Nato-jäsenyyttä kannattavat mediat antamaan miljoonien eurojen edestä ilmaista julkisuutta PS:lle.

Käyttäjän uskap kuva

On se tietysti monesti niin, että 51% sortaa 49%. Ja suomen systeemissä voi jopa olla että enmmistöllä eduskunnasta ei ole tuota enemmistöä annetuista äänistä.

Vaaliliitot olisivat kohdillaan.

Olen törmännyt asiaan, että monet eivät usko uusien puolueiden läpipääsyyn ja antavat äänensä "varmuudeksi" Perussuomalaisille edes jonkinlaisen muutoksen toivossa.

Jos uudet olisivat liitossa, niin saisitte varmasti enemmän ääniä ja saisimme eduskuntaan enemmän uudenlaisen ajattelun omaavia ihmisiä.

HM

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja