Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Kansa ei tiedä kaikkea oleellista

"Kyllä kansa tietää" on vanha hokema. Se kuulostaa hyvältä ja myönteiseltä.
Sutkausten pitääkin kuulostaa hyvältä ja upota kuulijoihinsa. Muuten niistä ei
tulisi sutkauksia.

Sanotaan, että "ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli". Puolikas totuus
toimii kuitenkin joskus kuin valhe. Tästä esimerkkinä vaikkapa seuraava:
Kun Suomi on EU:ssa, kaupankäynti on vapaata, ihmiset voivat liikkua
vapaasti ja opiskelijat opiskella vapaasti eri EU-maissa". Tuo sinänsä tosi
viesti muuttuu harhautukseksi, jos jätetään sanomatta, että ilman
EU-jäsenyyttä tilanne olisi ihan sama. Euroopan talousaluesopimus (Eta),
antaa kaupankäynnille, liikkumiselle ja opiskelulle samat olosuhteet kuin
EU-jäsenyys. Ja tätä ei läheskään koko kansa tiedä. Kuten ei tiedä montaa
muutakaan oleellista asiaa. Kuten sitä, että Suomi voi erota EU:sta
eduskunnan enemmistöpäätöksellä eikä siitä seuraa mitään sakkomaksuja
ja että Suomi voi sen jälkeen siirtyä suoraan Eta-sopimuksen piiriin.

Tärkeämpää kuin etsiä vikaa tietämättömyyteen - joka muuten on mm.
heikossa keskustelukulttuurissa ja mediassa - on löytää keinoja korjata
tilannetta.

On vaadittava avoimempaa julkista keskustelua myös niistä asioista, jotka eivät
miellytä vallassa olevia. On syytä äänestää eduskuntaan sellaisia, jotka vaativat
kansan vallan lisäämistä ja sitovia kansanäänetyksiä.  

Kansalaiset osaavat tehdä oikeita ratkaisuja, kun he saavat oikeita tietoja.
Oikeita tietoja on mahdollisuus saada silloin, kun mitään tietoja ei pimitetä.

Pari hyvin ajankohtaista ajatelmaa on syytä muistaa:
Tietämättömiä on helppo hallita. Demokratia syntyy keskustelusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Komppaan Janne Kejoa, mainio kirjoitus! Unioni voi tarvita meitä, mutta me emme tarvitse Unionia. Unionin olemassaoloa taas tarvitsevat nykymuodossaan ne, jotka hyötyvät vallitsevasta järjestelmästä: ainakin pankkiirit ja suursijoittajat, vapaamuurariryhmittymät - lyhyesti kaikki sellainen, jonka on harjoitettava valtaansa (ainakin osin) salaa ja kansa- sekä valtakuntien ylivoimaisen enemmistön edun vastaisesti.

Euro- ja maailmaneliitti on kuitenkin murrettavissa, vaikka se ei ole helppo tehtävä. Suomen osalta meille riittää aito, todellinen itsenäisyys: lainsäädännön osalta ja talouden saralla nykyistä suurempi itsenäisyys, pankkijärjestelmän toiminnan vastuuttaminen ja valvonta esimerkiksi Brasilian järjestelmän mukaisesti (vrt. Jan Hurrin artikkeli aiheesta Taloussanomissa 11.4.2010).

Käyttäjän VelluHeino kuva

Juuri näin..totuudellisuus on se arvojen arvo,ilman sitä me emme ole mitään.

Käyttäjän VelluHeino kuva

Ehdotus!

eduskunnan ulkopuoliset puolueet voisivat haastaa istuvat puolueet keskustelemaan rehellisesti ja järkevästi EU:sta ja talouden tilanteesta siellä. Siellä saataisiin totuus esille monelta kantilta!

Miksi näin ei tehdä? Katainenkin sanoi että kokoomus lähtee vaaleihin rehellisyydellä :D

Niin että jokaiselta puolueelta on enintään 3 henkilö tilaisuudessa,tilaisuus voitaisiin järjestää vaikkapa hartwall areenalla.

Olen odottanut jo pitkään että Uusipaavalniemi,Katainen,Pesonen ja vaikkapa Österman ja pari muuta saataisiin saman pöydän ääreen. Siinä nähtäisiin ketä tietää taloudesta mitäkin ja ketä ei..Mikä tärkeintä,kansa saisi kuulla miten asiat ovat oikeasti niin talouden suhteen ja EU:n suhteen.

Mutta miksi ei tälläistä järjestetä?

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja