Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Eurotalouden ja ydinvoiman kriisit ovat veljeksiä

Nyt käsillä olevat ydinvoimateollisuuden ja eurotalouden kriisit ovat
veljeksiä. Niiden yhteinen isä on periaate, jonka mukaan meidän on
välttämätöntä ottaa suunnattomia riskejä joidenkin liikeyritysten lyhyen
tähtäimen voittojen vuoksi ja samalla kasvattaa kaikkia koskettavien,
pitkäkestoisten ja vakavien ongelmien todennäköisyyttä.

Niin ydinvoimateollisuudesta kuin säätelystään vapautetussa
keinottelutaloudestakin on luotu järjestelmä, joka tekee vaikutuksen
pelkällä monimutkaisuudellaan. Monimutkaisuutensa vuoksi itse
järjestelmä ei ole kenenkään hallittavissa. Hallinnan illuusio luodaan
kontroimalla mediaa. Toisinajattelijoiden varoittavat viestit on pyritty
vaikenemaan kuoliaiksi. Kuviota voisi kutsua myös ahneuden,
piittaamattomuuden ja typeryyden pyhäksi kolmiyhteydeksi.

Niin ydinvoiman kuin keinottelutaloudenkin kohdalla luodaan hallinnan
kulisseja varautumalla ainakin näennäisesti menneisyyden kriiseihin.
Samalla ollaan haluttomia ja kyvyttömiä varautumaan tulevaisuuden
kriiseihin. Haluttomia sen vuoksi, että kumpikin järjestelmä on
sellainen, että kriisejä väistämättä tulee. Kriisien olemassaolon
mahdollisuuden myöntäminen kyseenalaistaisi järjestelmän olemassaolon
oikeutuksen.

Julkisuudessa käytetään mielellään yleviä termejä - turvallisuus ja
vastuu - silloin kun puhutaan ydinvoimarakentamisesta tai
keinottelutalouden toiminnasta. Kummassakin tapauksessa voitot ovat
yritysten yksityisasia, ja niiden ongelmat sosialisoidaan eli sälytetään
nykyisten veronmaksajien ja tulevien sukupolvien kannettavaksi.
Härskimpää ja edesvastuuttomampaa toimintaa on vaikea kuvitella.

Tämänhetkisen informaation valossa Japanin ydinvoimaonnettomuuden
vaikutukset Suomeen saattavat jäädä taloudellisiin seurannaisvaikutuksiin,
joita väistämättä tulee. Katastrofin paikallisen laajuuden arviointi ei ole
päässyt vielä kunnolla alkuun. Japanilaisia kohtaan voi vain tuntea myötuntoa,
ja yrittää huolehtia siitä, että vastaavaa ei pääsisi tapahtumaan muualla.

Nyt käsillä oleva eurotalouden kriisi aiheuttaa välittömiä taloudellisia
vaikutuksia Suomessa. Niinsanottua riihikuivaa rahaa tarvitaan "vain" yli
miljardi euroa – tämänhetkisen tiedon mukaan. Takausvastuita
Suomella on yli 12 miljardin euron edestä, ja näyttää selvältä, että nämä
summat tulevat kasvamaan. On myös selvää, mitkä näiden keinottelutalouden
tappioiden suomalaisilla maksattamisen seuraukset ovat. Välttämättömien
palveluiden alasajoa jatketaan, toimivia yhteiskunnan rakenteita
tuhotaan edelleen kriisin varjolla, niin sanotun vastuullisuuden
nimissä. EU-tasolla ajetaan niin sanottuja tervehdyttämisohjelmia, jotka
tarkoittavat vanhan tutun uusliberalistisen toimenpideohjelman
jatkamista ja laajentamista. Tämä uusliberalistisen agendan varmistajana
ja turvaajanahan EU on toiminut ansiokkaasti jo vuosikymmeniä.

Niin sanottuina hyvinä aikoina, joita kuulemma elimme noin kymmenen
vuotta sitten, Suomella ei ollut varaa korjata epäkohtia perustoimeentulossa,
vanhustenhuollossa, terveydenhoidossa ja koulutuksessa. Nykyisten
hallitsijoiden jatkaessa meillä ei ole varaa näiden epäkohtien korjaamiseen
tulevaisuudessakaan. Sen sijaan Suomella on näemmä varaa korvata
ranskalais- ja saksalaispankkeja uhkaavat tappiot, jotka aiheutuvat niiden
omasta toiminnasta – ylettömästä riskinotosta, jolla ne ovat tehneet vuosien
ajan loistavaa tulosta omistajilleen. Tälle menolle ei kuulemma ole
vaihtoehtoa.

Itsenäisyyspuolueella ei ole ollut aihetta takinkääntöihin ydinvoiman
tai EU:n edustaman keinottelutalouden suhteen. Ydinvoimasta on
luovuttava, samoin keinottelutalouden täkäläinen edunvalvoja EU on syytä
siirtää paikalleen historian roskatynnörissä. Suomen osalta päätös tästä
on suomalaisten käsissä.  Kumpikaan ratkaisu ei tietenkään ole helppo,
mutta kumpikin on ilman muuta mahdollinen. Niihin valmistautuminen on
taas viisautta, koska se on väistämättä edessä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ranskan de Gaulle aloitti Ranskan ydinvoimaohjelman, koska Ranska ei halunnut energiapolitiikassa olla täysin riippuvainen anglo-amerikkalaisista öly-yhtiöistä ja arabidiktaattoreista. Pesonen sen sijaan haluaa Euroopan ja Suomen täysin näiden tahojen armoille. Pesonen voi liittyä vihreisiin. Heidän tavoitteena on , että olemme tulevaisuudessakin arabimaiden armoilla, kun Sahara peitetään aurinkopaneeleilla.

Käyttäjän klovni kuva

Ongelmana on vain ydinvoimalateollisuuden riskit voiton maksimointiin pyrittäessä. Siksi Olkiluoto 3:sen työmaalla on jätetty monet turvarakenteet tekemättä niin kuin pitäisi. Kun sementtiauto odottaa lastin kanssa ja metallirakenteita puuttuu, niin tällaisissa tilanteissa on työntekijöiden mukaan kaadettu sementit päälle. Jos samanlaista huolimattomuutta esiintyy kaikissa Olkiluoto 3:n yksityiskohdissa, tuloksena on voimala, joka voi todellakin poksahtaa käsiin käynistyksen yhteydessä. Suomeen rakennettaan "koevoimalaa". Jos tämä uuden tyyppinen ydinvoimalan malli toimii Suomessa, sen rakentaminen aloitetaan muissakin maissa. Jos ei toimi, suomalaisille voi olla turvallisempaa muuttaa vapaaehtoisesti Siperiaan. Paitsi Mahtisaari, Stubb ja Soini, he lähtevät takaisin Brysseliin.

Käyttäjän klovni kuva

Pesosen vertaus on hyvä. Saksalaiset ja ranskalaiset pankit ovat todellakin tehneet suuria riskisijoituksia, joista he halusivat osakkeenomistajilleen suuret tulot, mutta kun homma kusi, niin nämä pankit nyt maksattavat tappionsa SUOMALAISILLA veronmaksajilla. Uskomatonta!

Olkiluoto 3 on myöskin riskibisnes, jossa kulut sysätään veronmaksajille. Jos tapahtuu onnettomuus, suomalaiset veronmaksajat maksavat. Jos ei tapahdu onnettumuutta, sähkön hinta tuplataan kuitenkin ja taas suomalaisilta veronmaksajilta viedään rahat.

Miksei Suomessa voisi säilyttää ainakin pari sataa itsenäistä sähkö-ja energiantuotanto laitosta, jotka voisivat kilpailla halvemmasta energiasta ydinvoiman kanssa? Jos kaikki energiantuotanto siirtyy kolmelle suurelle yritykselle, todellista kilpailua ei ole. Pienet vesivoimaan, turvevoimaan, tuulivoimaan, maalämpöön, aurinkovoimaan, tuulivoimaan ja muilla uusiutuvilla luonnonvaroilla toimivat sähkölaitoset ja voimalat voisivat jakaantuneena ympäri koko Suomen taata sen, ettei sähkökatkoksia pääsisi tulemaan. Paikallinen omavaraisuus on pitkien talvien, luonnonkatastrofien ja kriisitilanteiden paras turva.

Kai Keskumäki

OL3:sen turvajärjestelyt ovat aivan eri tasoa kuin toiminnassa olevien ydinvoimaloiden, joiden suunnittelu on aloitettu 60-luvulla. Pelottelusi on suoraan Greenpeacen kuvastosta. Tämä vahvistaa entisestään sitä, että itsenäisyyspuolueen porukan tulisi liittyä vihreisiin. Ette te mitään itsenäisyyttä aja tuolla energiapolitiikalla. Tuulivoimalla ja aurinkoenergialla ei näillä leveyspiireillä pyöritetä teollistunutta hyvinvointivaltiota.

Käyttäjän klovni kuva

Suomesta on siirretty jo lähes kaikki teollisuus Kiinaan ja Itä-Eurooppaan, että se siitä teollisuuden tarpeista.

Puuta Suomella on metsät täynnä ja siitä saa myös luotua energiaa polttamalla. Ei tarvitse tuulla eikä paistaa.

Saksan Gorleben on itselleni tullut tutuksi viime vuosina, kun tietää siellä olevan varastoituna radioaktiivisia jätteitä ruostuneissa tynnyreissä, joista se vuotaa pohjaveteen. Gorlebeniä on kutsuttu jo yli 40 vuoden ajan väliaikaiseksi sijoituspaikaksi ydinjätteille. Niitä on tuotu sinne vuosittain Ranskasta suurten mielenosoitusten saattelemina. Mikä on loppusijoituspaikka? Olkiluoto?

Ydinvoiman suosiminen on itsekästä, sillä jätteet annetaan perintönä sadoille jälkeemme tuleville sukupolville. Kukaan ei tiedä ydinjätteiden varastoinnin kokonaiskustannuksia. Varmaa on se, että ne siirtyvät eteenpäin seuraavat 100.000 vuotta. Vastuutonta egoismia!

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja