Kun häntä heiluttaa koiraa

Vanhan hokeman mukaan valtiovarainministerin salkku kannattaa antaa
Kokoomukselle, koska liikemiespuolue tietää kuinka huolehtia yhteisistä
rahoista. Uudemman sanonnan mukaan Kokoomus kyllä huolehtii yhteisistä
rahoistamme, mutta samassa mielessä kuin pankkiryöstäjä.

Kun katsoo ympärilleen, ei tuota vaikeuksia päätellä kumpi sanonta osuu
lähemmäs totuutta. Kontrollista – jota vielä vähän aikaa sitten
kutsuttiin termillä ”rakenteellinen jäykkyys” - vapautettu
keinottelutalous on tuottanut Suomeakin koettelevan talouskriisin.
Kokoomusjohtoinen valtiovarainministeriö on kunnostautunut esittämällä
järjestelmällisesti pieleen meneviä arvioita kriisin vaikutuksista
Suomeen – ja luonnollisesti vaiennut omista aiemmista virheistään.
Peruutuspeiliinhän ei kuulemma saa katsoa, eli virheistä ei saa ottaa
opiksi.

Nyt Suomen velkataakkaa halutaan kasvattaa ensin EU:n tilapäisellä ja
sitten pysyvällä vakautusvälineellä. Kyseinen sanahirviö tarkoittaa
järjettömillä riskeillä tulosta tehneiden eurooppalaispankkien
tappioiden sosialisointia eli maksattamista veronmaksajilla. Väitetään,
ettei meillä ole varaa olla osallistumatta tähän ahneuden juhlien
loppusiivoukseen. Eipä tietenkään. Meillähän ei ylipäätään ole varaa
mihinkään muuhun kuin rikkaiden rikastuttamiseen ja köyhien
köyhdyttämiseen – jos niin sanotuilta asiantuntijoilta kysytään.

Asiantuntijuuden määrittely poliittisessa keskustelussa on oma
mielenkiintoinen aihepiirinsä. Tiedemaailmassa asiantuntijuudelle on
vakiintunut kriteeristönsä, ja kriittisten ja toisistaan poikkeavien
näkemysten esiinpääsy on tieteellisen kehityksen elinehto. Politiikassa
eri puolueilla, EK:n tapaisilla painostusjärjestöillä ja
tiedotusvälineillä on myös oma kriteeristönsä, jonka perusteella jotakin
henkilöä kutsutaan asiantuntijaksi ja annetaan hänen lausumilleen
erityinen merkitys. Selvää on, että nämä asiantuntijat laulavat niiden
lauluja joiden leipää he syövät. Samalla kritiikki ja keskustelu
pyritään vaientamaan. Tieteen ja politiikan asiantuntijuudella on kovin
vähän tekemistä toistensa kanssa.

Kun nämä poliittisin perustein esiin nostetut ”asiantuntijat” nyt
kertovat meille, että EU:n vakautusvälineisiin osallistutaan
vaalituloksesta riippumatta, häntä heiluttaa koiraa pahemman kerran.
Perustuslain mukaan valta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa
valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Teksti on melko yksiselitteistä ja
helposti ymmärrettävää. Vallan ei siis pitäisi kuulua puolueille,
ministeriöiden virkamiehille, niin sanotuille asiantuntijoille eikä
rahoitusmarkkinoille - eikä myöskään EU:lle. Tämä näyttää kovin
monilta unohtuvan. Jos kansa niin tahtoo, mihinkään
vakautusvälineeseen ei tule osallistua. Piste.

Häntä heiluttaa koiraa myös silloin, kun puhutaan niin sanotusta
kestävyysvajeesta. Tiedotusvälineet ovat – jälleen kerran – kiltisti
nielaisseet tuon Kokoomuksen vaalien ilmantilan hallintaan kehittämän
ajatusrakennelman, jonka mukaan menoja on leikattava ja tuloja lisättävä
yhteensä kymmenen miljardin verran. Muuten meitä odottaa kuulemma
perikato. Nyt ehdokkaat saavat julkisuudessa aivan vapaasti valita,
mistä he leikkaavat tuon kestävyysvajeen torjumiseksi. Kestävyysvajeen
olemassaoloa ei juuri kyseenalaisteta, ei mietitä tilanteeseen
johtaneita syitä tai vaihtoehtoja. Asiat etenevät siis juuri niin kuin
Kokoomuksen vaalitoimistossa on toivottu. Hyvinvointiyhteiskunnan
rippeitä ajetaan alas ja valtiojärjestelmää heikennetään – ja kaikkea
tätä kutsutaan vastuun kantamiseksi.

Valtiovarainministeriön virkamiehet ovat käyttäneet
asiantuntijapuheenvuoroja kestävyysvajeeseen liittyen. Virkamiesten
poliittisesta suuntautumisesta on yhtä vähän epäselvyyttä kuin siitä,
kuinka vieraantuneita he ovat suomalaisesta todellisuudesta ja
demokraattisen päätöksenteon periaatteista. On sanottu, että
vaarallisimpia vallankäyttäjiä ovat ne, joilla on vahva ideologia jota
he itse eivät tunnista ideologiaksi. Valtiovarainministeriön lisäksi
juuri tällaisia hahmoja vaikuttaa löytyvän myös niin Ulko- kuin
Puolustusministeriönkin virkamiehistä. Kun ihminen ei tunnista omaa
toimintaansa ohjailevaa ideologiaa, hän kuvittelee ja väittää
toimivansa pelkän järjen ja faktojen perusteella. Silloin irtaudutaan
ympäröivästä todellisuudesta – ja jälki on sellaista kuin edellä
mainittujen esimerkkien valossa on nähty. Häntä kuvittelee heiluttavansa
koiraa.

Mitä tulee valtion tuloihin ja menoihin, yhtälö ei lopulta ole
tähtitieteellisen monimutkainen. Suurituloisimpia hyödyttäneiden
veronalennusten peruminen, pääomatulojen saattaminen progressiivisen
verotuksen pariin (joka mahdollistaa veron alentamisen pienimmistä
pääomatuloista), Suomen EU:lle vuosittain maksaman 750 miljoonan euron
tulonsiirron lopettaminen ja ulkomaisten hallintarekistereiden kautta
toteutetun veronkierron kitkeminen tekevät puheet pahoin kärsineen
valtiontalouden lisäleikkauksista tarpeettomiksi. Samalla osalle
Valtiovarainministeriön virkamiehistä voisi suositella perusasioiden
kertaamista tai alanvaihtoa. Yhteiskuntaa ei rakenneta pelkällä
säästämisellä - myös tulopuolesta täytyy huolehtia. Niihin talkoisiin
täytyy osallistua maksukyvyn, ei pelkän maksuhalun mukaan.