EU-jäsenyydestä järjestettävä sitova kansanäänestys
Iltalehden 2.9. mukaan Saksa vaatii EU:lle uutta perussopimusta, joka
mahdollistaisi unionille suuremman päätösvallan talous- ja rahapolitiikassa.
Uutisessa kerrottiin, että Lissabonin sopimus tuli voimaan v. 2009 vuosien
neuvottelujen ja lukuisien kansanäänestysten jälkeen. Uutisessa olisi voinut
kertoa myös, että noista kansanäänestyksistä kolmessa sopimus hylättiin.
Ranskalaiset, hollantilaiset ja irlantilaiset torjuivat EU:n perustuslain
kansanäänestyksissään. Tuon jälkeen perustuslaki muutettiin nimeltään
Lissabonin sopimukseksi ja irlantilaiset laitettiin äänestämään uudelleen.
Irlantilaisilta saatiin viimein kyllä-tulos. Muualla asia hoidettiin parlamenteissa.
Kyselyjen mukaan suomalaisten enemmistö olisi halunnut myös äänestää
EU:n perustuslaista / Lissabonin sopimuksesta ja enemmistö olisi sen torjunut.
Tällaista on demokratia EU:ssa. Suomalaisilla on syytä katsoa peiliin ja kysyä
tähänkö tyydymme.
Kun Suomea vietiin EU:hun, luvattiin, että oma raha ja itsenäisyys säilyvät.
Kumpikin on menetetty. Nyt on aika vaatia sitovaa kansanäänestystä
EU-jäsenyydestä. Sellaisen järjestäminen pakottaisi perusteelliseen
keskusteluun tulevaisuutemme vaihtoehdoista. Suomen Itsenäistyminen
uudelleen, siis EU:sta eroaminen on niistä paras.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
EU-kritiikkisi ei koskaan pääse kuulumaan, jos vain pysyttelet marginaalipuolueessa, joka ei koskaan tule pääsemään eduskuntaan. Mielestäni Antti kannattaisi miettiä Perussuomalaisiin liittymistä?
Oli puolue mikä tahansa niin asia on just noin.
Huomasin kanssa että tuo äänestys perustuslain muutoksesta on lehdistössä ohitettu aika pienellä uutisoinnilla, vaikka sen tekemä muutos on erittäin merkittävä tulevaisuuden kannalta. Minä huomasin sattumalta jossain pikku-uutisena tällaisen perustuslakiäänestyksen ja ihmettelin, että eikö tuosta todella isompaa juttua kannattaisi tehdä.
Annoin aiheesta vinkin Itä-Savolle aikaa sitten. Kommentti oli, että "mielenkiintoinen aihe" ja asia jäi siihen. Nykytoimittajat ovat ammattitaidotonta paskaporukkaa.
Taas hyvä kirjoitus!
Kyllähän EU-kansanäänestys aikoinaan järjestettiin. Tosin virheellisesti kerrotuilla perusteilla. Meiltä tuli 3 ei-ääntä mutta siellä ollaan!
Emuun Suomi taas vietiin Niinistön ja Lipposen toimesta 1999 ihan ilman kansanäänestystä. Ruotsissa sellainen äänestys järjestettiin ja tuloksen seurauksineen tiedämme.
Myös tämä perustuslaki/ Lissabonin sopimus hyväksyttiin Suomessa ilman kansanäänestystä. Vaikka mitäpä merkitystä sillä on, koska EU itsekin rikkoo omaa perustuslakiaan.Taitaa vain pari maata (Suomi toinen) kunnioittaa sitä ?
Jotenkin on vaan sellainen tunne, että nämä "kansanäänestykset" tulevat vielä vastaan Suomessakin. Toivottavasti ei liian myöhään.

Kommentoi 5 kommenttia