Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

Eläkekattoa on vaadittava

Tuoreet uutiset kertovat kuinka suomalaiset maksavat joillekin kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkkeitä. Kierrätys on edelleen päivän sana, joten kommentoin asiaa muutaman vuoden takaisella tekstillä:

http://www.anttipesonen.fi/2009/12/suomi-tarvitsee-henkista.html

Suomi tarvitsee henkistä jälleenrakentamista

Julkisuudessa oli äskettäin esillä kysymys suurimpien eläkkeiden
leikkaamisesta ns. eläkekaton avulla. Eläkekatto on käytössä
monissa länsimaissa. Suomessa sekä työnantajien että
työntekijöiden etujärjestöt torjuivat esitykset eläkekattojen
käyttöön ottamisesta. Ne kuulemma eivät sovi suomalaiseen
järjestelmään ja lisäksi ne lisäisivät (!) eriarvoisuutta.

Muutamat voivat siis edelleen nauttia kymmenien tuhansien eurojen kuukausieläkettä samaan aikaan, kun puoli miljoonaa suomalaista joutuu tulemaan toimeen n. 500 euron kuukausituloilla. Tämä on arvostettujen etujärjestöjen ja myös poliittisten päättäjien mielestä aivan oikein.

Suurimpia tuloja nauttivat voivat työssäoloaikanaan halutessaan säästää. Pienituloisimmilla ei tällaista mahdollisuutta ole. Nykyiset päättäjät katsovat, että köyhien pysyminen köyhinä ja rikkaiden rikastuminen ilman rajoituksia on ihan oikein. Eläkekattokeskustelu todisti osaltaan tämän.

Professori Matti Tuomala on äskettäin julkaistussa teoksessa Oikeudenmukainen verotus todennut, että suurituloisimpia on suosittu viimeisten 15 vuoden ajan verotuksessa täysin kohtuuttomasti.

Onko niin, että köyhille maksettavat rahat, vaikkapa eläkkeet, ovat pois jostakin tärkeämmästä, mutta rikkaille maksettavat eivät? Vai onko niin, että jos eläkekaton tapainen oikeudenmukaisempaa tulonjakoa edistävä uudistus ei sovi suomalaiseen järjestelmään, pitää muuttaa järjestelmää?

Äärimmäisen ahneuden hyväksyminen ja sellaiseen kannustaminen ovat saaneet poliittisen siunauksen Suomessa. Kansalaisten enemmistö ei kuitenkaan kannata
eriarvoisuuden lisäämistä. Tämä tulee esille jatkuvasti erilaisissa kyselyissä, joissa enemmistö suomalaisista on valmis maksamaan vaikka enemmän veroja jotta peruspalvelut turvattaisiin.

Poliittisia päätöksiä tehtäessä olisi yleensä kysyttävä mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä kysymys on jäänyt esittämättä liian usein viime vuosina. Osittain tästä syystä meillä vallitsee henkinen kaaos.

Nyt Suomessa tarvitaan henkistä ja moraalista jälleenrakennusta. Yksinkertaiset perusasiat on palautettava mieliin. Ellei kaikkia oikeita vastauksia käsillä oleviin kriiseihin heti löytyisikään, on vaadittava ainakin oikeita kysymyksiä. Yksi niistä on, pitääkö ahneudelle asettaa rajoja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän nilsaslak kuva

Täällä Suomessa herroilla on aivan afrikkalainen moraali, sen poliittisen uran aikana pyritään vain ryöstämään itselleen mahdollisimman suuret edut. Mikael Jungner sen sanoikin suoraan, " Kymppitonni kuussa ja miljoona tilillä riittää täyttämään elämän perustarpeet". Herrojen siis!

Ihalaisella ja monilla muilla se onkin jo ilmeisesti taskussaan, joten hallituksesta taas Maria Enso- Gutzetina vinkuu "me emme voi mitään sopimuksille".

Vanha suomalainen "Kyllä olis kirveelle töitä" sanonta alkaa taas saamaan sen konkreettisen merkityksen. Jatkuvasti samaa fortumia, valehtelua ja rosvousta vuodesta toiseen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011100814537013_uu.shtml

Käyttäjän leskinen kuva

Kyllä eläkekatto. Esitän ylärajaksi 3000 euroa ja alarajaksi 1000 euroa. Eläkkeellä ei tarvi kenenkään rikastua. Tietysti indeksikorotukset kuuluisi tehdä vuosittain, että ostovoima säilyisi. Matäs sanotte, sopisiko?

Vapaaehtoisia eläkkeitä voidaan aina ostaa tai niitä voidaan maksaa yrityksen kassasta

Tai vakuutus voidaan tehdä ulkomailla, jos Suomen lainsäädäntö sen kieltää.

Käytännössä mitään kattoa ei ole missään muualla kuin Pohjois-Koreassa

Käytännössä tuosta katosta tulee ongelma vain tavallisille eläkeläisille, jos katto ei kohoa palkkojen/ kulujen nousun mukaan

Käyttäjän anttipesonen kuva

"Käytännössä mitään kattoa ei ole missään muualla kuin Pohjois-Koreassa"
Ei pidä paikkaansa
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/avoinarkisto/index.jsp?xid=...

Matalapalkkalaisille 3000€/kk ja korkeapalkkaisille 1000€? ;-) Kaupan kassoja voisi sentään edes eläkkeellä hiukan hemmotetella!

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Jälkikäteen vahvasti tasapainottavassa toimessa on oma mielekkyytensä, mutta korkeapalkkaiset keksisivät hakeutua matalapalkkatehtäviin juuri ennen eläköitymistä, joten ei taida toimia. Valtion eli meidän varoistamme tasaeläke tanskalaisittain käyttöön.

Plogisti sanoo: Jos eläkekaton tapainen oikeudenmukaisempaa tulonjakoa edistävä uudistus ei sovi suomalaiseen järjestelmään, pitää muuttaa järjestelmää? Kyllä, ehdottomasti.
Emmekö ole tasa-arvoisia edes eläkeläisinä. Oikeudenmukaisuutta siis, jokainen hyvätuloinen säästäköön itselleen jättipotin ihan itse eläkevuosiksi.

Tehdään Suomesta Pohjois-Korea, sillä tuollaiset rajoitukset ovat mahdollisia

Neheh he, voisiko tuon muka ottaa vakavasti? Ihan selvästi, kun ei ole väliä, niin tyhmiä kommentteja tulee.

Vapaissa länsimaissa on vapaa sopimusoiekus eikä yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä voi estää tekemästä tällaisia sopimuksia.

Ykis hyvä kiertomalli eläkekatolle on palkata entinen johtaja johonkin näennäiseen työhön.Työntekoa ja palkanmaksua on vaikea kieltää ??

Eivätkä mitkään resurssit riitä kyttämään tekeekö ex-johtaja mitään

Tottahan se on, että kaikessa osataan käyttää kiertotietä. Joillakin on jopa lakimiehet palkattuna sitä varten. Emme milloinkaan saa aukotonta systemmiä aikaan, ja heikoimmat ovat aina huonommassa asemassa. Heillä ei ole keinoja eikä avustajia. He myös maksavat enemmän, täyden summan, kun hyväosaiset selviävät maksajinakin edullisemmin.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

AP: "Yksi niistä on, pitääkö ahneudelle asettaa rajoja."

Pitää. Se voi onnistua vasta Kataisen kuusikon, jossa kuusi on pakotettu pelaamaan oikeaa laitahyökkääjää, kaaduttua.

Vasemmisto ja KD ovat tässä oikean laidan ruuhkassa helpoimmin kärsimässä, sillä ne joutuivat kumpikin rikkomaan keskeiset periaatteensa ERVV:n/EVM:n laittomuudesta ja niin muodoin niiden vastustamisesta sekä perustuslain puolustamisesta lain laillisessa eli käpälöintiä edeltäneessä muodossa. Sosialidemokraatit ovat kutistumassa, eikä Vihreille ja RKP:llekään voi luvata ehjänä selviämistä.

Mielestäni tasaeläkemalli on ainoa aidosti oikeudenmukainen: tuloerot kuuluvat markkinatalouteen, mutta yhteiskunnallisen koheesion ja yleensä yhteiskunnan toimivuuden kannalta antiikin filosofiastakin tuttu haitarin ääripäissä noin nelinkertaiset tuloerot on kestävä malli. Yhteiskunta voi tukea tiettyä eriarvoisuutta työelämässä ja siihen pyrittäessä, mutta kehdosta hautaan jatkuva yhteiskunnan tukema eriarvoisuus on ehdoton virhe. Tuo virhe pitää päättää työelämän päätteeseen. Vauraat ovat joka tapauksessa ehtineet koota ja sijoittaa vanhuutensa turvaksi, toisin kuin varattomat/vähävaraiset.

Apropos, kirjoitin sinulle, Antti, sähköpostin joitakin aikoja sitten aiheesta perustuslakituomioistuin - http://cxgtit1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91466-kansalaisaloite-perustusla... - ja tiedustan tässä kantaasi ajatukseen toistaiseksi pienten, eduskunnan ulkopuolisten puolueiden yhdistää voimansa ja mahdollisesti myös suuren muutosvoiman, PS:n, kera, jotta 50 000 allekirjoittanutta tukee kansalaisaloitetta riippumattoman perustuslakituomioistuimen perustamiseksi. Kukaanhan ei kiellä myös nykyisten suurten ja pienten valtapuolueiden aktiiveja osallistumasta tähän hankkeeseen, jolla vallan klassinen kolmijako voidaan riippumattoman tuomiovallan osalta korjata kuntoon. Onko tällä sitten ahneuden kanssa tekemistä? Mielestäni on ja paljon. Sekä epäsuoraan että suoraan: väärinkäytösten tosiasiallinen valvonta ja niiden estäminen mahdollistuu.

Käyttäjän Gmies1010 kuva

Perustuslakituomioistuimen piilevänä heikkoutena on se, että sen tuomarit olisivat käytännössä erottamattomia tai heidän tulisi olla erottamattomia, jotta voisimme olla suhteellisen varmoja tuomioistuimen riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Toisin sanoen tuomareita ei voi vaihtaa usein, kun taas kansanedustajia voidaan vaihtaa niin halutessamme aina 4 vuoden välein. Pelkästään tämän kansanvaltaan perustuvan "valvontakeinon" nojalla voidaan perustuslakivaliokuntaa pitää parempana vaihtoehtona kuin perustuslakituomioistuinta.

Vallan kolmijako-oppi ei toteudu yhtään sen paremmin perustuslakituomioistuimen myötä, sillä monissa maissa se on käytännössä osoittautunut varsin poliittiseksi tuomioistuimeksi, ts. sen tuottamaan lisäarvoon varaan ei kannata laskea mitään. Pragmaatikkona katson, että vallan kolmijako-oppia toteuttaa käytännössä tehokkaimmin vaalijärjestelmämme, jonka avulla voimme tarvittaessa vaihtaa edustajamme avainpaikoilla säännöllisin väliajoin. Pelkäänpä pahoin, että tämän varmemmaksi emme voi järjestelmää rakentaa.

Käyttäjän anttipesonen kuva

Perustuslakituomioistuimen tuomarien tehtävät voivat olla määräaikaisia.

Nykyinen perustuslaillisuuden valvontajärjestelmä on osoittautunut täysin kelvottomaksi. Perustuslakia on rikottu mennen tullen.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91254-euro-on-tullut-kallii...
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23006-suomesta-tulee-eu-val...

Kun valtapuolueet hallitsevat myös perustuslakivaliokuntaa ja tuo valiokunta on perustuslain ylin tulkitsija Suomessa, on eduskunta itse
todennut ja selittänyt kaikki päätökset perustuslain mukaisiksi.

Perustuslain rikkomisesta tehtyihin kanteluihin vastaavat oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies, että eduskunta on ylin perustuslain tulkitsija ja se on todennut päätökset laillisiksi.

On saatava muutos tilanteeseen, jossa pukki on kaalimaan vartijana.

Huomionarvoista on, että mikään nykyisistä eduskuntapuolueista ei tätä muutosta näytä vaativan.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

Jos meillä ei olisi pukkia kaalimaan vartijana, ei myöskään tarvittaisi yksittäisten kansalaisten yrityksiä muistuttaa perustuslain noudattamisesta.

http://www.adressit.com/katainen_ja_kiviniemi_toimien_luvallisuus_ja_min...

Käyttäjän anttipesonen kuva

Poliittisista voimasuhteista riippumaton perustuslakituomioistuin on tarpeen. Parasta on, kun sen perustamista ajettaan mahdollisimman laajalla joukolla ja ilman, että se leimautuu vain jonkin puolueen tavoitteeksi.
Suuret eduskuntapuolueet toki saavat asiaa eteenpäin jos niin haluavat.
Toivoa sopii, että sellaista pyrkimystä näkyisi.

Käyttäjän CXGTiT1 kuva

AP: "Parasta on, kun sen perustamista ajettaan mahdollisimman laajalla joukolla ja ilman, että se leimautuu vain jonkin puolueen tavoitteeksi."

Tässä minustakin on se ydin. Hankkeen on parasta näkyä mieluiten koko poliittiselta kentältä tukea saavana, jolloin kenelläkään ei ole varaa vastustaa sitä leimautumatta vallan klassisen kolmijaon totetumisen vastustajaksi ja yleisemmin kansanvallan vastustajaksi.

Käyttäjän Gmies1010 kuva

Samaa mieltä siitä, että euroon liittymisestä olisi pitänyt aikanaan järjestää kansanäänestys ja että perustuslakivaliokunnan päätöksen perustelut ovat ontuvat ja ilmentävät ajattelua "tehdään päätös ensin ja sitten vasta keksitään sopivat perustelut".

Koen perustuslakituomioistuimen roolin kuitenkin monelta osin epäselväksi ja poliittisesti haasteellisemmaksi kansanvallan toteutumisen kannalta kuin perustuslakivaliokunnan aseman - kaikesta huolimatta. Vaikka perustuslakituomioistuimen tuomarit olisivat erottamattomia virkasuhteissaan ja siten muodollisesti riippumattomia puolueista, ja vaikka sillä olisi periaatteessa rajaton työaikakin käytettävissään, niin meillä ei olisi kuitenkaan "varmoja takuita" siitä, että tuomioistuinprosessi voisi onnistua työssään paremmin kuin valiokunta nimenomaan kansanvallan kannalta: tuomioistuimen päätöksenteko on salaista (ei-julkista) eikä se edes keskustele avoinna olevista tapauksistaan julkisesti ja lisäksi sen suhde muihin ylempiin tuomioistuimiin voisi mutkistaa toimivaltasuhteita entisestään.

Valiokunnassa keskustelu on toki asiantuntijavetoista, mutta toisaalta se on kuitenkin keskustelevaa ja etenkin avointa julkiselle tarkastelulle päinvastoin kuin tuomioistuimen toiminta, johon poliittiset voimat eivät edes saisi vaikuttaa vallan kolmijako-opin mukaan. Asia kiteytyy siihen, että annammeko tärkeimmän lakimme, eli perustuslakimme, tulkinnan muun toimijan kuin Eduskunnan käsiin siitä huolimatta, että valiokunta on osa Eduskuntaa ja pukkina kaalimaan vartijana vai emme.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja