Presidenttiehdokas Paavo Lipponen varoittaa eurosta luopumisen tulevan
kalliiksi. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen väittävät
omaan rahaan palaamisen merkitsevän lamaa. Perusteluja näille väitteille
ei ole kuultu.
Euron ja EU:n horjuessa itse aiheuttamassaan kriisissä on syytä vilkaista
lähihistoriaan. Josko sieltä löytyisi Suomen osalta jotakin huomionarvoista
nykyisen kriisin ratkaisemiseen ja siihen, mikä on tullut kalliiksi.
Keinottelijoilla on hätä. Euron ja koko nykyisen talousjärjestelmän kriisi
nostaa esille mitä omituisempia perusteluja sille, että pääomien liikkeisiin
ei saa puuttua.
Jukisuuteen saatettiin äskettäin investointipankki UBS:n ”laskelmat” siitä, mitä
tapahtuisi eurosta eroaville maille. Pankin mukaan euroalue tuskin hajoaa, koska
sen poliittiset ja taloudelliset seuraukset olisivat liian kovat.
UBS:n ns. laskelmien luonne paljastuu tarkkaavaiselle lukijalle helposti.
EU:n perustuslain eli ns. Lissabonin sopimuksen yksi vaikutus on se, että
Saksa ja Ranska saavat yhdessä ajettua läpi tahtonsa lähes missä tahansa
EU-asiassa. Tätä valtaa ne myös käyttävät. Tai oikeammin sanottuna Saksan
ja Ranskan johto käyttää, sillä kansalaisten tahto ei ole määräävässä osassa.
Saksan ja Ranskan johtajien tuore esitys sisältää mm. euroalueen "yhteisen"
taloushallinnon perustamisen. Ihmisiä hallitaan sanoilla. Yhteisyys myy
paremmin kuin taannoisen Euroopan suurvallan rakentamisen tunnus:
EU:n hallintorakennusten käytävillä on liikkeellä suomalaistarinoita. Yhden
tarinan mukaan suomalaiset tinkivät hintaa alaspäin silloin kun ovat
myymässä jotakin ja ylöspäin silloin kun ovat ostamssa. Tarinat lienevät
peräisin EU:n hallinnon sisältä käytännön kokemuksista.
Suomen pää- ja valtiovarainministerit ovat olleet innostuneita
mahdollisuudesta lähettää valtion talousarvio EU:n hyväksyttäväksi Brysseliin.
Siitä, millaisia talousarvioita Brysselissä hyväksytään, ei Suomessa juuri