Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

rahapolitiikka

Markkaan palataan vielä

Markkojen vaihtaminen euroiksi Suomen pankissa loppuu helmikuun

viimeisenä päivänä. Yksi osa Suomen oman rahan tarinaa siis päättyy.

Markkaan kuitenkin palataan vielä. Uusi markka tulee käyttöön ennemmin tai

myöhemmin. Toki Suomen oman rahan nimi voi olla jokin muukin kuin markka,

jos niin päätetään.



Oma raha oli välttämätön edellytys Suomen valtiolliselle itsenäistymiselle.

Siihen tarvittiin paljon muutakin, mutta ilman omaa rahaa se ei olisi ollut

EU-jäsenyydestä järjestettävä sitova kansanäänestys

Iltalehden 2.9. mukaan Saksa vaatii EU:lle uutta perussopimusta, joka
mahdollistaisi unionille suuremman päätösvallan talous- ja rahapolitiikassa.

Uutisessa kerrottiin, että Lissabonin sopimus tuli voimaan v. 2009 vuosien
neuvottelujen ja lukuisien kansanäänestysten jälkeen. Uutisessa olisi voinut 
kertoa myös, että noista kansanäänestyksistä kolmessa sopimus hylättiin.
 
Ranskalaiset, hollantilaiset ja irlantilaiset torjuivat EU:n perustuslain
kansanäänestyksissään. Tuon jälkeen perustuslaki muutettiin nimeltään 

Julkaise syötteitä