Suomi näyttää ottavan askeleita oikeusvaltion suuntaan. Lahjoman
tunnusmerkit täyttävästä vaalirahoituksesta on nostettu syytteitä ja lisää on
harkinnassa.
Esillä olleet osin lainvastaiset vaalirahoitustapaukset ovat vain pieni osa
todellisuudesta. Varsinainen asian ydin on rakenteellinen korruptio. Se on
mm. sitä, että järjestetään rahaa, etuja ja valtaa tietyille tahoille käyttäen
hyväksi valta-asemia ja / tai yhteisiä varoja. Rakennekorruptio ei ole
välttämättä laitonta. Siksikin siihen on vaikea tarttua.
Oikeuskansleri on tehnyt eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ilmoituksen
ex-pääministeri Vanhasen virkatoimien tutkimiseksi. Oikeuskanslerin mukaan
Vanhanen oli esteellinen osallistumaan hallituksen istuntoihin, joissa
päätettiin Raha-automaattiyhdistyksen avustusten myöntämisestä
Keskustapuolueen Nuorisosäätiölle. Nuorisosäätiö tuki Vanhasta vuoden
2006 presidentinvaaleissa yli 23 000 eurolla.
Vanhanen oli pääministerinä toistuvasti vuosina 2006 – 2009 valtioneuvoston