Solidaarisuus on noussut puheeksi Suomen hallituksen päätettyä ns. solidaarisuusverosta. Kyseinen lievä lisävero yli 100 000 euron vuotuisille ansiotuloille on suunniteltu väliaikaiseksi. Suurimmatkin pääomatulot ovat jäämässä ilman veronkorotusta. Valtaosa suurituloisimmista saa ansionsa juuri n. 30 prosentilla verotetuista pääomatuloista.
Vanhan hokeman mukaan valtiovarainministerin salkku kannattaa antaa
Kokoomukselle, koska liikemiespuolue tietää kuinka huolehtia yhteisistä
rahoista. Uudemman sanonnan mukaan Kokoomus kyllä huolehtii yhteisistä
rahoistamme, mutta samassa mielessä kuin pankkiryöstäjä.
Kun katsoo ympärilleen, ei tuota vaikeuksia päätellä kumpi sanonta osuu
lähemmäs totuutta. Kontrollista – jota vielä vähän aikaa sitten
kutsuttiin termillä ”rakenteellinen jäykkyys” - vapautettu
keinottelutalous on tuottanut Suomeakin koettelevan talouskriisin.