Antti Pesonen Tasapainoa etsimässä

yle

Millään puolueella ei ennen vaaleja ole yhtään tulevien vaalien ääntä

Olin runsas viikko sitten Torstai-lehden ja Alajärven kaupungin järjestämässä
vaalipaneelissa. Keskusteluun oli kutsuttu seutukunnan kaikki
kansanedustajaehdokkaat. Paneeli oli merkillinen kokemus, kun sitä vertaa
siihen, miten puolueita ja ehdokkaita kohdellaan valtakunnallisesti.

Alajärvellä järjestettyyn keskusteluun oli ensinnäkin kutsuttu kaikki alueen
ehdokkaat riippumatta siitä, oliko ehdokkaan puolueella edustajia
eduskunnassa. Toiseksi kaikki ehdokkaat saivat puheaikaa saman verran ja

Suomeen tarvitaan ulkopuolisia vaalitarkkailijoita

Puoluelain mukaan valtion yhteisöjen ja laitosten on kohdeltava kaikkia
puolueita tasapuolisesti ja yhdenmukaisia perusteita noudattaen. Tämä
koskee myös Yleisradiota. Puoluelain 10 §  2 momentin mukaan Yleisradio voi
soveltaessaan 1 momenttia yhtiön vaaliohjelmiin ottaa huomioon myös
ohjelmallisia näkökohtia

YLE on tulkinnut muutamissa edellisissä vaaleissa puoluelakia siten, että
eduskunnan ulkopuolella olevia puolueita ei ole tarvinnut ottaa samoihin
vaalikeskusteluihin eduskuntapuolueiden kanssa. Tämän tulkinnan ovat

Julkaise syötteitä